Veroblogi

Arkistot

Peter Druckerin mielestä johtajan keskeinen tehtävä on tarkkailla ja mitata omaa ajankäyttöään. Kirjassaan ”The Effective Executive” hän väittää sen johtavan vielä tehokkaampaan toimintaan sekä johtajan että organisaation kannalta. Viime viikolla The Economist julkaisi artikkelin samaan aiheeseen liittyen hieman eri näkökulmasta. Artikkelissa ”The workplace of the future” kerrotaan keinoälypalveluista, jotka mittaavat yksittäisen työntekijän toimintaa. Esitellyissä sovelluksissa oli kyseessä näppäimistön käytön tarkkailu tai työntekijän liikkuvuus varastossa. Hienoa, mutta artikkelissa kuvatut sovellukset keskittyivät toimeenpaneviin tehtäviin…. Lue lisää

Tanskalaisen fyysikko Niels Bohrin kerrotaan sanoneen, että ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Vaikeaa se onkin. Esimerkiksi IBM:n johtaja ennusti 1940-luvulla tietokoneiden tai puhelinten tulevaisuutta varsin väheksyvästi. Voimme vain ihmetellä, miten hän on voinut ajatella, että maailmassa olisi tarvetta viidelle tietokoneelle. Ehkä hän tarkoittikin viisi per nuppi? Teollistumisen myötä koneet ovat korvanneet ihmisvoimin tehtyä työtä jo parin vuosisadan ajan. Tietotyö vaikuttaa olevan samalla tiellä, ja ilman kristallipalloakin uskallan ennustaa, että verotus kulkee… Lue lisää