Veroblogi

Arkistot

Tasa-arvokeskustelussa hyvin usein viitataan miesten ja naisten palkkaeroihin. ”Naisen euro on 80 senttiä” on usein kuultu toteamus. Suurelta osin tuo palkkaero selittyy ammattirakenteella ja osa-aikatyön tekemisellä. Sen sijaan harvemmin keskustellaan miesten ja naisten pääomatuloista. Uskokaa tai älkää, mutta myös näissä näkyy hyvin selvästi miesten ja naisten ero. Ero on itse asiassa vielä suurempi kuin palkoissa. Vuonna 2016 pääomatuloja (sekä verottomia että veronalaisia) maksettiin 10,8 miljardia noin 2,6 miljoonalle henkilölle eli kyseessä on… Lue lisää

Suomi on eläkeläisten maa. Lähes joka kolmas suomalainen saa jonkinlaista eläkettä. Eläkeläiset ovat myös liikkuvaista väkeä. Kun Marokon uusi verosopimus tuli voimaan vuonna 2013 ja antoi Suomelle oikeuden verottaa Suomesta maksettavat eläkkeet, eläkeläisiä muutti sankoin joukoin Marokosta Espanjaan ja Portugaliin Suomen verotusta pakoon. Eläkeläisten osuus väestöstä säilyy korkeana vielä pitkään. Suuret ikäluokat ovat jääneet eläkkeelle ja toisaalta syntyvyys on romahtanut huippuvuosista. Vuonna 2015 Suomessa syntyi lapsia vähiten sitten nälkävuoden 1868. He ovat… Lue lisää

Olin eräänä pimeänä iltana illallisella. Viereisellä tuolilla istui bondisijoittaja herra X. Kutsukaamme häntä vaikka Antiksi. Hän ei ole henkilö, joka intohimoisesti kerää ja sijoittaa 007-tuotteisiin, vaan joukkovelkakirjalainoihin sijoittava henkilö. Joukkovelkakirjalainan tuttavallinen nimi bondi tulee englanninkielen sanasta bond. Illallisen päästyä vauhtiin Antti kertoi laittavansa laiskan pääoman tuottamaan. Hän kertoi lainaavansa rahaa omistamiaan vuokrahuoneistoja vastaan ja sijoittavansa lainarahat joukkovelkakirjalainoihin, joista saatavaa tuottoa ei veroteta lähdeverolla. Antti sanoi olevansa tyytyväinen korkoerotuksesta saamaansa tuottoon. Veroasiat Illan… Lue lisää