Veroblogi

Arkistot

Suomalainen virkamiesosaaminen on hyvä vientituote. Se on luotettavaa, kevyt kantaa matkalaukussa, täynnä energiaa ja innovaatioita. Itse ajattelen, että yksi virkamiesosaamisen osa-alueista on veromyönteisyys, jonka avulla varmistetaan verotulojen kertyminen. Englanniksi aiheesta puhutaan termillä tax compliance. Suomessa olemme onnistuneet asiakaslähtöisessä verotustyössämme, sanoisinko aika hyvin. Teemme työmme erittäin kustannustehokkaasti ja positiiviset verokertymäluvut todistavat, että työn suunta on oikea. Olemme saaneet vuonna 2018 kunnian lähteä kehittämään Tansanian veronmaksumyönteisyyttä yhteistyössä Tansanian verohallinnon TRA:n kanssa. Hanke rahoitetaan Suomen… Lue lisää

Rahalahjoitusten verokohtelu on yksi eniten kysymyksiä aiheuttava aihe yhteisöverotuksessa. Saan säännöllisesti asiakkailta kysymyksiä tästä aina ajankohtaisesta aiheesta. Viimeksi se oli laajemmin esillä Nepalin maanjäristysten yhteydessä viime keväänä. Silloin monet yritykset, esimerkiksi nepalilaiset ravintolayrittäjät, halusivat antaa oman panoksensa ihmisten auttamiseen avustusjärjestöjen kautta. Vaikka yrityksillä on mahdollisuus antaa hyväntekeväisyysmielessä rahalahjoituksia, lahjoitukset eivät yleensä ole vähennyskelpoisia. Syynä on se, että ne eivät lain mukaan edistä yrityksen elinkeinotoimintaa ­­– mutta tästä asiasta voidaan olla monta mieltä,… Lue lisää