Veroblogi

Arkistot

Yksi EU:n rahoituksen keskeisistä lähteistä on arvonlisävero. Sitä kerättiinkin EU-maissa vuonna 2016 reilut 1 000 miljardia. Alv on myös hyvin petosherkkä vero, ja petosten torjuntaan on EU:ssa ja jäsenmaissa panostettu voimakkaasti viime vuosina. EU:n budjetin valmistelusta vastaava Euroopan komissio julkaisee syksyisin jäsenmaiden alv-vajeesta tutkimuksen, jonka toteuttaa riippumaton CASE -tutkimuslaitos. Uusin tutkimus on nyt ulkona. Myös Verohallinto arvioi alv-vajetta vuosittain. Olemme tehneet arvioita nyt kahden vuoden ajan ja raportoimme niistä mm. hallituksen vuosikertomuksessa…. Lue lisää

Verohallinnossa kehittymistäsi asiantuntijana tuetaan ja kannustetaan monin tavoin, esimerkiksi tehtäväkierrolla, jolloin menet duuniin Verohallinnon johonkin toiseen yksikköön tai peräti toiseen virastoon. Harvemmin käytetty kehittymisen tapa on kansainvälinen virkamiesvaihto. Siinä suomalainen virkamies menee etukäteen sovituksi ajaksi jonkin toisen maan viranomaiselle töihin ja tutustumaan siihen, miten siellä asioita tehdään. Olen hankkinut tällaisen ”kesätyön” Tanskan verohallinnosta. Vaihdosta sopiminen tapahtui varsin nopeasti. Helmikuussa järjestimme Verohallinnon pääkalloluolassa Vallilassa seminaarin verovajeesta, tuosta valtioiden kassavarantoja syövästä vaki-ilmiöstä. Tilaisuudessa oli puhujat… Lue lisää

Ihannemaailmassa verovalvonta on tarpeetonta, koska kaikki maksavat verot oma-aloitteisesti oikein. Valtion ei tarvitse palkata virkailijoita vahtimaan, että asia hoituu. Ihan vielä emme ole ihannemaailmassa. Valvontaa siis tarvitaan, jotta verovarat saadaan kerättyä oikean suuruisina ja oikeaan aikaan – ja oikeudenmukaisesti kaikilta, joita laki velvoittaa.  Viime aikoina on ollut erilaisia vilppitilanteita, jotka on havaittu kiitos verotarkastajien valvovan silmän. Ennakonpidätyshuijauksissa oli kyse siitä, että yritykset olivat antaneet ei-todellisia vuosi-ilmoituksia tarkoituksenaan saada työntekijöille veronpalautuksia väärin perustein…. Lue lisää