Veroblogi

Kun sain kunnian olla konserniverokeskuksen airuena Veroblogeissa, en voinut vastustaa kiusausta aloittaa ensimmäinen kirjoitukseni pienellä muistelolla. Muutoksen puhurit ovat nimittäin hulmuttaneet tukkaa niin voimakkaasti viime vuosina, että joskus on suorastaan vaikea...

Muistatteko, kun loppukesästä Helsingin Olympiastadionilta putkahti purkutöiden alta esiin pari niin sanottua mysteerilompakkoa? Seurasimme erityisesti toisen mysteerilompakon omistajan selvittämistä tiiviisti. Lompakon asiapaperit olivat säilyneet hämmästyttävän hyvin. Omistajaksi paljastuikin vuonna 1931 syntynyt,...

Olin kesän virkamiesvaihdossa Tanskan verohallinnossa. Vajaan kolmen kuukauden aikana ihastelin ja ihmettelin tanskalaisten työskentelyä, toimitiloja ja yleistä ilmapiiriä. Ihan aluksi on todettava, että kesä toi kyllä omat haasteensa työskentelyyn juuri lomakaudesta...

Ehkä muistat, kun kerroin aiemmin tänä vuonna lähteväni Tanskaan kesätöihin? No, täällä ollaan, verovajeen arviointihommissa. En kulje töihin pyörällä, mutta olen kyllä nauttinut Kööpenhaminan kesäisestä kaupunkitunnelmasta. Tanskassa on pitkät perinteet verovajeen...

Vuosi 2017 toi tullessaan Verohallintoon paljon uusia tuulia, joista yksi näkyvimmistä on auto- ja valmisteverotuksen siirtyminen Tullilta Verohallinnon hoidettavaksi. Siirron syynä oli selkeyttää valtion verotustehtäviä, jotka ovat olleet – ja toki...

Muistatko mitä tapahtui vuonna 2013? 3D oli kuuminta hottia, Yle-vero astui voimaan ja Kroatiasta tuli EU:n 28. jäsenvaltio. Sitä et ehkä rekisteröinyt, että Verohallinnossa alettiin käyttää uusia työkaluja, kuten pikaviestittelyä, internetissä...

Eräs nimeltä mainitsematon kollegani on jo jonkun aikaan pommittanut minua – ainakin hänen omasta mielestään – hyvillä blogiaiheilla: Suomen on sitouduttava veroriitojen ratkaisuun, Trial by media, Miksi samat yritykset ovat otsikoissa...

Innostuin verotuksen kiemuroista työskennellessäni oikeustieteen opintojen ohessa asianajotoimistossa. Kun olin saanut opintoja hieman eteenpäin, aloitin työskentelyn Verohallinnossa vuonna 2007. Virkauran verottajana starttasi Uudenmaan yritysverotoimistossa, jossa kolmen viikon tiukan perehdyttämisohjelman jälkeen aloitin...

Verohallinto ei täysin hiljene kesäksi vaan työllistää valtakunnallisesti toista sataa kesätyöntekijää ja korkeakouluharjoittelijaa.  Jututin Henkilöverotusyksikköön Ouluun kesätöihin tulleita nuoria ja kyselin heidän tunnelmiaan uudesta työstä ja työnantajasta. ”Työ on haastavaa ja...

Verolainsäädännön koukerot ovat monimutkaisia. Totta. Verohallinnossa on meneillään valtavan suuria uudistuksia, joiden tekeminen on hidasta. Totta. Mutta se, mikä ei ole totta, on mielikuva verottajasta stereotyyppisen tylsänä ja näkymättömänä virkamiehenä, joka...