Viekö Muurame taas voiton? Sinä voit vaikuttaa

Mikä yhdistää Muuramea, Espoota, Kirkkonummea, Järvenpäätä ja Nurmijärveä?

Viiden pisteen vihje – Tähän aikaan keväästä puhutaan tietysti veroilmoituksista. Ja suoraan vastaukseen – Näissä kunnissa tehdään eniten veroilmoituksia verkossa.

Lähelle kärkiviisikkoa pääsevät Tuusula, Kempele ja Kerava. Kymppisakkiin selvisivät myös Liminka ja Vihti.

Muurame on verkkoilmoittamisessa omalla tasollaan. Veroilmoitusta täydentävista kuntalaisista peräti 69,04 prosenttia teki korjaukset osoitteessa vero.fi/veroilmoitus. Hieno suoritus muuramelaisilta, sillä koko maan keskiarvo jäi lähelle 60 prosenttia.

Mutta jatkuuko Muuramen voittokulku myös tänä keväänä? Viekö kärkipaikan kakkossijalla kärkkyvä Espoo vai saadaanko ihan muualta yllätysvoittaja? Kisa ratkeaa kesän aikana.

Insinöörit huipputuloksen takana?

Pienemmissä kunnissa on keskimäärin vähemmän verkkoilmoittajia suhteessa veroilmoitusta korjaavien määrään kuin isommissa. Kahdessakymmenessä vähiten verkossa ilmoittavassa kunnassa jäädään alle 40 prosentin. Tosin osa paikkakunnista on sen verran pieniä ilmoittajamäärältään, ettei tulosta voida pitää tilastollisesti merkittävänä.

Mutta mikä selittää 10 000 asukkaan Muuramen selvän yliotteen esimerkiksi rajanaapuristaan, selvästi suuremmasta Jyväskylästä, joka yltää vasta sijalle 26.?

Wikipedian mukaan Muuramen insinööriaste on valtakunnan toiseksi korkein. Insinöörin koulutuksen saaneita on kunnassa kuulemma väkilukuun suhteutettuna eniten Suomessa heti Espoon jälkeen. Rakentuuko verkkoilmoittaminen insinöörien varaan?

Vaikuttaisi siltä, ettei verkkoilmoittamisen tilastoille löydy loogista selitystä. TOP10-kunnat ovat erikokoisia, sijaitsevat eri puolilla Suomea, osasta tai ainakin läheltä löytyy verotoimisto, osasta sellaista ei ole lähistöllä.

35-vuotiaat vannovat verkon nimeen, 62-vuotiaissa tilanne muuttuu

35-vuotiaat ovat koko maan parhaiten verkkoon löytävä ikäluokka. Muuramessa jatketaan samaa trendiä. Kolmevitosista muuramelaisista veroilmoituksen palauttaa verkossa lähes 90 prosenttia!

62 vuotta on merkittävä käänteentekijä ilmoittamisessa. Se on ensimmäinen ikäluokka, joka valitsee verkon harvemmin kuin paperin koko Suomessa. Muuramessa alamäki reilu kuusikymppisissä on maan trendiä jyrkempi. Tosin sekin suuntaus on muuttumassa. Koko maassa vielä reilusti kolmannes 70-vuotiaista tekee täydennykset veroilmoitukseen verkossa. Paperin valta alkaa taittua senioreissakin.

Vaikuta oman kuntasi sijoitukseen

Yli 70 prosentilla kotiin tuleva esitäytetty veroilmoitus on ok sellaisenaan. Tarkistaminen riittää. Jos muutettavaa kuitenkin on, varmista oman kaupunkisi kärkipaikka valitsemalla paperin sijaan verkko. Esitäytettyjen veroilmoitusten palautusaika suurimmalla osalla asiakkaista on joko 8.5. tai 15.5. Oman palautuspäiväsi näet verkkopalvelussa tai kotiin tulevasta esitäytetystä veroilmoituksesta.

Jos siirtyminen verkkoon huolettaa tai ilmoittamisen jossain vaiheessa syntyy kysymyksiä, autamme chatissä arkisin klo 9–16.15 ja välillä 2.5. – 15.5. jopa klo 22 saakka. Chatin löydät osoitteesta vero.fi/veroilmoitus

Oma kotikaupunkini Riihimäki on muuten hienosti sijalla 12. Harmillisesti naapurikaupunki Hyvinkää on piirun verran parempi ja sijalla 11. Jatketaan kaupunkien erojen spekulointia Twitterissä @harrietmallenius.

Riihimäki on nyt viimein saatu mainittua tässäkin kanavassa, joten voin hyvillä mielin jättää Veroblogin muille kirjoittajille. Siirryn pian uusiin haasteisiin, mutta ei hätää – verkkopalveluista, markkinoinnista ja asiakkaista voit lukea Veroblogista myös jatkossa.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: