Sano mielummin ”kokeile” kuin ”ei”

Oletko koskaan mokannut, niin että vieläkin hävettää? Hyvä. Niin minäkin.

Tämän bloggauksen tarkoitus on kertoa kokeilukulttuurista ja sen mukanaan tuomasta mokailusta. Väittävät, että moka on lahja. Jos näin on, niin mokailun tuoma häpeä on sitten hopeamitali.

No mitä on kokeilukulttuuri? Se on organisaation tahtotila kehittyä jatkuvan kehittämisen kautta. Esimerkiksi Suomen valtio päätti investoida istuvan hallituskauden alussa kokeilukulttuurin edistämiseen. Pienillä nopeilla kokeiluilla halutaan kehittää toimintaa. Konseptiin kuuluu, että merkittävä osa kokeiluista epäonnistuu. Kokeiluista on kuitenkin tarkoitus jäädä jäljelle aina jotain, vähintään oppimista.

Kulttuurissamme elää voimakas kaipuu sankarihahmoihin. Sankarikulttuuri perustuu yleensä henkilöihin ja heidän suoritteisiinsa, jotka organisaation puitteet ovat auttaneet tuottamaan. Sankarihahmoissa heijastuu onnistuminen ja harvemmin ne hahmot ovat syntyneet epäonnistujiksi. Kokeilukulttuuri ja sankarihahmot historiallisesti eivät ole kuuluneet samaan lauseen. Nyt on aika nähdä asia toisin. Myös epäonnistumiset ovat osa sankarihahmon sädekehää.

Suurimpia kokeilukulttuurin hyötyjiä ovat asiakkaat.

Meidän kaikkien tavoitteena on tehdä parhaita julkisia palveluita asiakkaillemme. Se onnistuu parhaiten kokeilemalla ensin 500 asiakkaan kanssa pikemmin kuin 5 miljoonan asiakkaan kanssa. Jos kokeilu epäonnistuu, niin kaikki 500 asiakasta tietävät, että kyseessä oli vain kokeilu.

Kokeilukulttuurin mokailu vaatii erityistä johtamista.

Johtaminen kokeilukulttuurissa on ison tavoitteen toteuttamista pienin askelin. Joskus mokasta syntyy häpeää ja negatiivisuutta. Tavoite on, että kokeilukulttuurin mokailuosasta seuraa oppimista ja edistymistä, ja se on pitkälti johtamisesta kiinni. Ennen kuin lähdetään kokeilukulttuuriin mukaan, kannattaa miettiä, miten toipua mokailusta. Toisekseen kannattaa, miettiä miten vaalia innostunutta toistoa. Pitää jaksaa ylläpitää henkeä, että mokailu on osa kokeilukulttuuria. Kolmanneksi, sanotaan mieluummin ”kokeile” kuin ”ei”. Niin ne palvelut kehittyvät.

Mikä pahinta on pahinta mitä voi seurata? Häpeän tunteen tuoma inhimillinen tuska? Tai kokemus siitä, mitä muut ihmiset epäonnistumisesta ajattelevat?

Minun mielestäni pahinta on, että ei uskalleta enää unelmoida eikä synny epäonnistumisen kulttuuria, koska me ”mokataan kuitenkin”.

Paras lääke mokailun tuomaan krapulaan löytyy Daniel Kahnemanin kirjasta ”Thinking, fast and slow”.

Ensimmäiseksi Kahneman ehdottaa, että kannattaa tehdä suunnitelma riskejä varten – siis miettiä mitä riskejä on, tehdä niistä tarkastuslista ja miettiä miten niistä toivutaan. Toiseksi hän ehdottaa, että kannattaa legitimoida epäilykset – siis ottaa epäilevien tuomaiden huolet mukaan kokeiluihin. Kolmanneksi Kahneman suosittelee, että mokailun jälkeen kannattaa analysoida epäonnistumiset. Eli peratkaa vastoinkäymiset älkääkä jättäkö mitään kiviä kääntämättä. Suomeksi sanottuna tuulettakaa ajatuksia porukalla. Johdon pitää jaksaa harrastaa innostunutta toistoa ja ehkä synnyttää sankaritarinoita epäonnistujista: kokeilut ovat tärkeitä, koska tavoitteet eivät muutu yön yli.

Kaikkien kokeilujen, pilottien sekä testaajien puolesta haluan partiolaisia mukaillen toivottaa: Ole valmis mokaamaan!

Jatketaan Twitterissä: @mikmat68

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: