OmaVero-bloggaaja vaihtoon

Noin puolitoista vuotta sitten sain kutsun tulla mukaan kirjoittajaksi Veronaan ja kirjoitin ensimmäisen blogini. Koska olen mukana sähköisten palveluiden kehittämisessä, kirjoitukseni ovat pyörineet tämän aihealueen ympärillä. Viime aikoina erityisesti OmaVero on keikkunut paitsi tekstieni myös kommentoinnin kärjessä.

On ollut antoisaa blogata ja tuoda näkökulmia esille Verohallinnon vinkkelistä. On ollut myös hienoa huomata, että kirjoituksiani on luettu ja että ne ovat kirvoittaneet kommentteja ja keskustelua. Kiitos siis kaikille kommentoijille!

Olen yrittänyt vastata mahdollisimman moneen kommenttiin, mutta nyt tulee taukoa.

Jään toistaiseksi pois kirjoittajaringistä, joten en vastaa tähän blogikirjoitukseen mahdollisesti tuleviin kommentteihin enkä myöskään vanhoihin teksteihini tuleviin kommentteihin.

Mutta ei huolta, OmaVerosta kuullaan vielä täällä blogissakin. Syksyllä Verona-estradille astuu uusi OmaVero-kirjoittaja, joka valaisee missä ollaan menossa. Sehän jo tiedetään, että marraskuussa 2017 yhteisöjen tuloverotukseen liittyvä asiointi siirtyy OmaVeroon, joka korvaa Yhteisöjen veroilmoituspalvelun.

Niin OmaVeron kehitystä kuin muitakin verotukseen liittyviä asioita voi seurata myös tilaamalla Verohallinnon uutiskirjeen. Niitä on tarjolla erilaisia. Jos et ole jo mitään uutiskirjettämme tilannut, tilaa ihmeessä!

Oikein mukavaa kevään jatkoa ja aurinkoista kesää kaikille Veronan lukijoille! Kaupan päälle toivotan hyvää itsenäisyyspäivää, joulua ja pääsiäistä. Sanon myös ”tapaamisiin”, sillä toivon mukaan pääsen tauon jälkeen takaisin kirjoittajaringiin.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: