Tietojenvaihtosirkuksessa jokaisella on roolinsa

Kuten Tiina keväällä kirjoitti, kansainvälisen tietojenvaihdon ympärillä on tapahtumassa suuria muutoksia lähitulevaisuudessa. Suomi on sitoutunut kansainvälisillä sopimuksilla antamaan muille maille tulo- ja varallisuustietoja, ja vastineeksi saamme niitä muilta.

Tietoja yksittäisen kansalaisen raha-asioista saadaan siis huomattavasti kattavammin kuin aiemmin.

Yhdysvaltoihin on jo tänä ja viime vuonna lähetetty tietoja amerikkalaisten omaisuuksista Suomessa. Ensi vuonna OECD-maiden yhteinen CRS ja Euroopan unionin DAC2 tuovat ja vievät tietoja yli 50 maasta.

Suomi saa jatkossa esimerkiksi seuraavia tietoja ulkomaisilta pankeilta:
• tilin haltijan (tai kontrolloivan henkilön) yksilöintitiedot
• tilin loppusumma vuoden päättyessä
• tilille maksetut korot ja osingot
• omaisuuden myynnistä saadut tulot

Muutaman vuoden kestävän siirtymäajan jälkeen saamme yli sadasta valtiosta tietoja koskien suomalaisten tuloja ja varallisuutta.

Onhan valtioiden välistä tietojenvaihtoa ollut ennenkin, mutta nyt alamme saada tietoja paljon enemmän kuin ennen. Se tulee tehostamaan Verohallinnon riskilähtöistä asiakasohjausta ja verovalvontaa.

On kuitenkin huomattava, että verojärjestelmien eroista johtuen eri puolilta maailmaa saatuja tietoja ei voida sellaisenaan laittaa verotuksen perusteeksi. Esimerkiksi Suomessa eläkkeeksi katsottava tulo voidaankin ulkomailta ilmoittaa korkotulona ja tämä meidän pitäisi osata huomioida.

Tarkoittaako tietojenvaihtosirkus, että sinun, minun tai hänen – Suomessa yleisesti verovelvollisen – ei tarvitse enää ilmoittaa maailmanlaajuisia tulojaan?

Ei tarkoita. Kuten ennenkin on veroilmoituksella ilmoitettava tulot – elleivät ne ole nätisti ja oikeanlaisena jo valmiiksi ilmoituksella – joten ilmoittamisvelvollisuuteen eivät Verohallinnon saamat lisätiedot vaikuta.

Onko sinulla ulkomainen tili ja pitäisikö nyt pelätä?

Ei pidä. Meidän täällä Verohallinnossa on hyvä ymmärtää, että puolet vuodesta etelän lämmössä asuvalla eläkeläisellä voi toki olla ulkomainen tili vaikkapa asumiskulujaan varten.

Entä jos Suomessa asuvalla henkilöllä, jolla ei ole juurikaan pääomatuloja, onkin ulkomaisilla tileillä roponen jos toinen?

Silloin karhu herää ihmettelemään.

Jatkossakin siis yhä tarvitaan jokaisen omaa tahtoa ja aktiivisuutta, jotta hommat menisivät verotuksellisesti mahdollisimman varhaisessa vaiheessa oikein. Ja tarvitaan verohallintoja, jotka ohjaavat ”veijarit” oikeaan suuntaan.

@Mattila_Jaakko

 

5 Comments on “Tietojenvaihtosirkuksessa jokaisella on roolinsa

  1. Ei liity aiheeseen, mutta tämäkin asia tulisi muuttaa: jos ei muuta niin eurooppalaiseksi.

    Täytyy muistaa, että suomalainen tapa esimerkiksi julkaista ihmisten veronalaisia tulotietoja sanomalehdissä on poikkeuksellinen. Ja todellakin yksityisyyden suojaa loukkaava.

    Mielestäni tulisi olla laissa oletuksena, että nimitietoja ei julkaistaisi tulotietojen yhteydessä, juuri yksityishenkilön nimen julkaiseminen loukkaa yksityisyyttä. Sen sijaan itse tulo ja ammattinimikkeiden tms. toimenkuvan julkaiseminen ei siinä määrin loukkaa.

    Itseasiassa veroilmoituksessa tulisi olla kohta, mikäli henkilö sallisi tulotietojen julkaisemisen nimitietojensa yhteydessä. Muussa tapauksessa oletus olisi ei.

    Yksi sveitsiläinen tuttava oli järkyttynyt, ei pystynyt mitenkään ymmärtämään sitä, miksi Suomessa yksityishenkilöiden tulotiedot ovat NIMItietojen kanssa luettavissa sanomalehdissä.

    Tämä muutos ei juuri maksaisi mitään, mutta antaisi maailmalle signaalin, että Suomessa välitetään ihmisten yksityisyyden suojasta. Millään tavalla nimitietojen julkaiseminen tulotietojen kanssa, ei ole verotuksen prioriteettäjä, vaan kiusa.

    Tykkää

  2. Kiitos kommentistasi. Verotustietojen julkisuus on tosiaan keskustelua herättävä asia. Pääosin verotiedot eivät ole julkisia mutta eroja löytyy esim. sen suhteen, ovatko verotukseen kohdistuvat oikaisupäätökset julkisia ja joissakin maissa käy toimenpiteet ilmi listoista yms.

    Tykkää

  3. Mutta ottakaa tuo seuraaksi aloitteeksi.

    On aivan varma että tuo nimenomaan ammattinimikkeittäin tai vastaavin tasoin kerrottu tulotieto voisi olla asiallista, ihmiset voisivat tällöin riittävässä määrin vertailla tietojaan oman viiteryhmänsä kesken. (Tiedättehän itsekin lähes ulkoa toistenne tehtävänimikkeidenne mukaiset palkat verohallinnossa, jos ei nyt ihan sentilleen, niin varmasti palkkaluokkien vaihteluvälin. Väitän, että monet teistä osaavat ne lähes ulkoa.)

    Toki, ne jotka sallisivat nimitietojensa julkaisun tulotietojensa yhteydessä, voisivat sen sitten rastittaa. Oletus olisi kuitenkin se, että nimitietoja ei julkaistaisi tulotietojen yhteydessä.

    Yhtälailla voisitte laittaa aakkosellisen alasvetovalikon ammatista tai vapaan kentän johon voi ammattinsa/työnimikkeensä/koulutuksensa/ tms kirjoittaa.

    Kun teette tilastoja, tämä ominaisuus olisi toteutettavissa kustannustehokkaasti, eikä edellyttäisi edes kauhean raskasta muutosta lakiin tai asetuksiin.

    Kyse ei ole katsos nimitietojen julkaisemisesta Suomessa, vaan nimitiedot välittyvät koko maailmalle, kiitos internetin. Tämä ei ole millään mittapuulla nykyisin kestävän kehityksen eikä yksityisyyden suojan mukaista.

    Kannattaa ehdottomasti tehdä niitäkin muutoksia uudistukseenne, jotka luovat ns. positiivisia ulkoisvaikutuksia. Minkäänlainen eriarvoisuuden ruokkiminen nimitasolla ei palvele tätä päämäärää.

    Tykkää

  4. Upeaa, että keskitytään ainoastaan verotulojen maksimointiin välittämättä tuon taivaallista yksityisyyden suojasta. Toivottavasti verottajan budjetissa on momentti, josta maksetaan hakkereiden aiheuttamat vahingot tietojen vuotamisesta väärille tahoille.

    Tykkää

  5. Päivitysilmoitus: Verokoura ulkomaisella pankkitililläsi | Verona

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: