Verotarkastushehkutusblogi

Edellisen blogikirjoitukseni kommenteissa minua pyydettiin olemaan kirjoittamatta hehkutusblogeja. Varoitus, tämä taitaa olla sellainen. Taidanpa nimittäin ylistää verotarkastusta ammattina.

Verotarkastajan ura ei ole pöllömpi vaihtoehto.

Kun rekrytoimme, odotamme hakijoilta muun muassa ylempää korkeakoulututkintoa. Sopivia tutkintonimikkeitä ovat esimerkiksi kauppatieteiden maisteri KTM tai hallintotieteiden maisteri HM. Tulevilta verotarkastajilta odotamme myös verolainsäädännön, kirjanpidon ja laskentatoimen hyvää hallintaa, talouselämän tuntemusta sekä suomen, ruotsin ja englannin taitoa. Lisäksi tarvitaan ongelmanratkaisukykyä, sillä yhdistelemällä eri tietolähteitä ja havaintoja verotarkastaja ratkoo, onko verotus mennyt oikein ja vastaavatko asiakkaan antamat ilmoitukset havaittuja tosiseikkoja.

Verotarkastajan työssä onnistumiselle vuorovaikutustaidotkin ovat tärkeät. Hän kun ei ainoastaan etsi harmaata rahaa tai maksamattomia veroja, vaan myös palvelee asiakasta eli ohjaa toimimaan oikein. Hyvä keskusteluyhteys asiakkaan kanssa edistää lopputulemaa ja tekee työstä antoisampaa.

Verotarkastajan työhön haetaan erilaisilla taustoilla. Kuka on vastavalmistunut nuori aikuinen, kuka on jo konkaroitunut yksityisellä sektorilla tai muualla valtionhallinnossa. Osa uusista verotarkastajista tulee Verohallinnon sisältä toisista tehtävistä: polku on voinut alkaa vaikkapa kesätyöstä korkeakouluharjoittelijana tai henkilöverotuksen valmistelutehtävissä.

Verotarkastustiimiläisten erilaiset taustat ovat rikkaus, jota hyödynnetään Verohallinnossa laajasti.

Itse aloitin Verohallinnon palveluksessa vuonna 2010. Sitä ennen olin toiminut mm. laskentatoimen opettajana ja kirjanpitäjänä. Nämä ammatit toivat hyvää pohjaa verotarkastajan työssä pärjäämiselle, mutta niin teki myös nuorena saatu työkokemus grillimyyjänä.

En nyt tarkoita kehittyneitä grillaustaitoja, enkä valomerkkien jälkeisten snagaritappeluiden selvittelytaitoja, vaan sitä miten myyjänä oppi hoitamaan kioskin rahaliikennettä. Niin sanotun  taloushallinnon ketjun osaaminen käytännössä auttaa hahmottamaan sitä, miten tuloja voisi vetää välistä.

Kun aloitin verotarkastajana, työn mielekkyys ja monipuolisuus tulivat itselleni pienenä yllätyksenä, vaikka minulla olikin ollut jonkinlainen myönteinen ennakkokäsitys siitä mitä verotarkastajan työ on – enhän muuten olisi ammattiin hakeutunut.

Työ ei ollutkaan sitä rutiininomaista tositteiden plaraamista, miltä se asiakkaan näkökulmasta näytti. Se oli kokonaiskuvan rakentamista ennakkotiedoista, tarkastuksella havaituista asioista, kirjanpidosta ja lainsäädännöstä.

Tältä pohjalta uskallan lämpimästi suositella verotarkastajan hommaa sinulle tai hänelle, jolla on yllä mainittuja taitoja ja jota kiinnostaa olla ohjaamassa euroja oikeaan paikkaan, vaikkapa harmaasta taloudesta valtion kassaan eli yhteiskunnan tueksi. Verohallinto tarjoaa hyvät mahdollisuudet uralla etenemiseen ja työssä erikoistumiseen, ja työyhteisönä tämä on kiva paikka.

Tällä hetkellä avoinna on useita verotarkastajan tehtäviä. Seuraa meidän työpaikkoja valtiolle.fi-sivulta tai Twitterissä @VeroRekry

Jatketaan jutustelua vaikkapa Twitterissä: @PiaAnsamaki.

 

 

 

4 Comments on “Verotarkastushehkutusblogi

  1. Olisi suotavaa, että vastavalmistuneet hankkisivat sopivaa työkokemusta muista tehtävistä ennen kuin he hakeutuvat verotarkastajiksi. Teillä on varmasti olemassa valmiiksi mietityt koulutus- ja etenemisohjelmat ja uudet oppivat konkareiden tiimeissä, mutta siitä huolimatta olisi parempi rakentaa vahvemmalle perustalle.

    Tykkää

  2. Kiitos kommentista Verovelvollinen. Uuden verotarkastajan tausta toki huomioidaan perehdytyksessä ja koulutusohjelmassamme. Paljon on myös kiinni itse tyypistä. Ja kuten kirjoitin, erilaiset taustat ovat myös rikkaus.

    Terv. Pia

    Tykkää

  3. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/10/01/kummeli-verotarkastaja

    Oli pakko linkittää tämä video tähän :-)
    Kovasti arvostan tarkastajien työtä, sillä olen tilitoimistourani aikana seurannut useampaakin tarkastusta. Monesti asiakkaalle on ollut hyötyä siitä, että tarkastaja on käynyt – vaikka joka ikinen kerta kun tarkastuksesta on ilmoitettu,, on ovesta paukahtanut kauhusta kankea pienyrittäjä otsa hikisenä ja käsiään väännellen. Verottajaa pelätään oikein todella ja olisi varmasti tarkastajienkin edun mukaista jos tätä imagoa voitaisiin jotenkin tulevaisuudessa pehmentää. Asiakkaat eivät tahdo ymmärtää millään, että joskus tarkastuksia tehdään myös selvitettäessä ”isoa kuvaa” johon saattaa kuulua useita yrityksiä ja niiden välisiä yhteyksiä. Olen kuullut useamman kerran asiakkaan suusta lauseen, että ”nyt on varmaan pistettävä pillit pussiin kun verottaja on löytänyt toiminnasta jotain epäilyttävää”.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista Kirjanpitäjä. Tuo Kummeli-pätkä on kyllä hulvaton! Toivottavasti mahdollisimman moni kuitenkin tietää, että se on ihan yhtä kaukana todellisuudesta kuin vaikkapa saman porukan Potilas Saarinen -sketsit :)

      Kyllähän omalla tarkastusuralla kävi usein niin, että tarkastuksesta ilmoittaessani yrittäjä puhelimen päässä kuulosti säikähtäneeltä. Ja sitten varsin usein lopputulema oli se, että yrittäjä oli huojentunut ja tyytyväinen tehtyyn verotarkastukseen, vaikka verotukseen vaikuttavia virheitä olisikin löytynyt. Eli kyllä verotarkastukseen liittyy paljon vääriä ennakkoluuloja. Toivottavasti saamme pikkuhiljaa sitä todellista asiantilaa viestittyä niillekin, joiden luona emme ehdi käydä. Ja te kirjanpitäjät olette tässä kyllä arvokkaita viestinviejiä. Joten kommenttisi lämmitti mieltä suuresti :)

      Terv. Pia

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: