Tadaa! Tässä vastaus sun veroilmoituskysymykseen

Veroilmoitus on joskus pähkinä purtavaksi. Saamme vuosittain kymmeniätuhansia puheluita ja vastaamme ahkerasti chatissä ja Vastauspankissa – samoihin kysymyksiin!

Jos kuulut enemmistöön, myös oma kysymyksesi löytyy melko varmasti seuraavien joukosta. Tässä TOP 7 suomalaisten meille esittämiä suosikkikysymyksiä vastauksineen:

Kysymys 1: Milloin esitäytetty veroilmoitus saapuu?

Veroilmoitus saapuu kotiinkuljetuksella huhtikuun loppuun mennessä. Ei syytä huoleen, vaikka naapuri tai puoliso olisi jo saanut omansa. Näet palautuksia tai mätkyjä lukuun ottamatta kaikki paperilla olevat tiedot jo nyt osoitteessa vero.fi/veroilmoitus. Tee samalla mahdolliset muutokset, kun kerran kirjaudut palveluun.

Kysymys 2: Milloin veroilmoitus täytyy palauttaa?

Suurin osa veroilmoituksen saajista voi huokaista helpotuksesta – 3,5 miljoonan tarvitsee vain tarkistaa ilmoitus, sillä tiedot ovat siinä valmiiksi oikein. Noin 1,5 miljoonalla on täydennettävää. Jos kuulut siihen joukkoon, varmista oma palautuspäiväsi veroilmoituksen yläkulmasta tai verkkopalvelussa.

Tänä vuonna suurimman osan h-hetki on joko 4.5. tai 13.5.

Pieni vinkki! Ilmoituksen tekoa ei kannata jättää ihan viime tippaan. Viimeisinä palautuspäivinä samoissa puuhissa on kymmeniätuhansia suomalaisia, joten se saattaa aiheuttaa ruuhkaa.

Kysymys 3: Miten ilmoitan matkakulut veroilmoituksessa?

Avaa Veroilmoitus verkossa -palvelu ja kirjaudu pankkitunnuksilla. Jos kyseessä on perinteinen asunnon ja työpaikan välinen matka, avaa palvelussa kohta Matkakulut ja lisää uusi asunnon ja työpaikan välinen matka.

Jos ei tällä vinkillä ja palvelun ohjeiden avulla vielä avautunut, perusmatkoja käydään läpi verkkolähetyksessä 26.4.

Matkakuluja ilmoittaa muuten noin 800 000 työmatkalaista ja se on ykkössyy palauttaa veroilmoitus. Et siis ole yksin, jos olet ilmoittamassa näitä tietoja.

Onko sulla vähän harvinaisempia matkakuluja, kuten erityisalojen matkoja, työmatkoja tai viikonloppumatkoja perheen luo? Vilkaise vero.fistä, miten ilmoitat ne näppärimmin ja kerralla oikein.

Kysymys 4: Voiko veroilmoitukseen verkossa tehdä vielä myöhemmin muutoksia sen jälkeen, kun sen on jo kerran palauttanut?

Ilman muuta voi. Voit tehdä korjauksia verkossa palautuspäivääsi saakka. Verkossa ilmoittamisen etuja tämäkin!

Kysymys 5: Miten ilmoitan vuokratulot?

Haluatko päästä helpolla? Siinä tapauksessa ilmoitat vuokratulot ja niihin kohdistuvat kulut osoitteessa vero.fi/veroilmoitus. Verkossa et nimittäin tarvitse liitelomakkeita.

Kinkkisemmissä kysymyksissä myös apu löytyy verkosta. Verohallinto on räätälöinyt juuri sinua varten verkkolähetyksen. Ilmoittaudu mukaan 27.4. klo 9 alkavaan Vuokranantajan veroinfoon vero.fi:ssä.

Kysymys 6: Olen jo ilmoittanut matkakulut / vuokratulot / kotitalousvähennyksen verokortille, pitääkö ne ilmoittaa vielä uudelleen keväällä?

Jos olet ollut kaukaa viisas ja ilmoittanut matkakulut ja kotitalousvähennyksen tiedot jo edellisen vuoden verokortilla, ne näkyvät automaattisesti veroilmoituksella. Tarkista, että ne ovat ok ja sen jälkeen voit keskittyä onnittelemaan itseäsi. Homma on sillä selvä.

Vuokratulot sen sijaan eivät siirry valmiiksi veroilmoituksellesi verokortilta tai ennakkoverojen perusteella. Ilmoita vuokratulot Veroilmoitus verkossa -palvelussa.

Kysymys 7: Miten ilmoitan kotitalousvähennyksen?

Kotitalousvähennys onkin mukava juttu, sillä vähennys tehdään suoraan veron määrästä. Vaikutus on siis yleensä tuntuva. Helpoiten – yllätys, yllätys – ilmoitat kotitalousvähennyksen tiedot verkossa.

Jos haluat hypätä paperiviidakkoon, valitse työn laadusta riippuen liitelomake 14A, 14B tai 14C ja muista sen lisäksi täyttää tiedot veroilmoitukselle. Suosittelen kuitenkin valitsemaan verkon!

rekka_blog (2)

En löydä vastausta omaan kysymykseeni. Mitä teen?

Ei hätää, sillä tähänkin kysymykseen on vastaus valmiina. Löydät omaan uniikkiin pulmaasi vastauksen käymällä Vastauspankissa tai kysymällä chatissa. Jos haluat kokeilla jotain uutta, osallistu verkkolähetykseen tai hyppää Verorekan kyytiin.

Kaikki hyötyvät, kun saat hoidettua veroasiasi mahdollisimman helposti. Usein puhelinsoitto tai käynti ei ole nopein tapa saada vastausta yleisimpiin kysymyksiin. Niihin törmäät nimittäin todennäköisesti muissa palvelukanavissamme vaikka vahingossa.

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: