Oja kutsuu veroilmoittajaa

Huhtikuun loppu merkitsee vapun lisäksi sitä aikaa, jolloin osakeyhtiöt ja muut yhteisöt antavat veroilmoituksensa joulukuussa päättyneeltä tilikaudelta. Tänä vuonna vappuaatto osuu lauantaille, mikä antaa hieman lisäaikaa – viimeinen jättöpäivä onkin 2.5.2016.

Sanotaan, että autoja kolaroidaan eniten tutussa ympäristössä. Kun tarkkaavaisuus herpaantuu, oja kutsuu. Sama pätee veroilmoittamiseen.

Olemme koonneet vero.fi:hin listan osakeyhtiön veroilmoituksen kohdista, joissa on usein täyttövirheitä, jotka puolestaan johtavat turhien selvityspyyntöjen lähettämiseen. Monesti nämä kohdat ovat sisällöllisesti hyvin helppoja ja erittäin helposti vältettävissä.

Esimerkiksi osakkeenomistajien henkilöllisyys lienee ilmoittajan tiedossa, mutta kohta jää erehdyksessä tyhjäksi, tai sitten osakkeiden lukumäärät jäävät ilmoittamatta.

Toinen turhan usein ilmoittamatta jäävä tieto on nettovarallisuus, erityisesti jos veroilmoituksen jättää paperilla – ja vaikka lomakkeen kyseistä kohtaa on yritetty visuaalisesti korostaa.

Jos antaa veroilmoituksen verkkolomakkeella Yhteisöjen veroilmoituspalvelussa, palvelu taklaa näitäkin ongelmakohtia muistuttamalla puutteellisesti täytetyistä kohdista eikä suostu lähettämään ilmoitusta ennen kuin tarvitut tiedot on syötetty.

Myönnetään, yhteisöjen verolomakkeilla on joitakin omituiselta vaikuttavia kohtia.

On esimerkiksi rastitettava ruutu toimialan muutoksesta, sen lisäksi että kirjoittaa uuden tiedon sanallisessa muodossa, sekä merkittävä mitä liitteitä ilmoitus sisältää. Eikö verovirkailija muka tunnista niitä?

Kyllä tunnistaisi, jos hän ilmoitusta hiplaisi, mutta kun ei.

Veroilmoitus päätyy aluksi koneelliseen käsittelyyn riippumatta siitä, annetaanko veroilmoitus sähköisesti vai paperilla. Ja konetta on avustettava rasteilla, jotta se tunnistaisi ei-pakolliset liitteet tai muuttuneet tiedot. Luottavaisin mielin siis veroilmoituksen täyttämiseen.

Yllä mainitun vinkkilistan lisäksi olemme muistaneet osakeyhtiön veroilmoituksen antajaa videorintamalla.

Youtubesta löytyy tiivis viisiminuuttinen infopläjäys, joka suunnattu ennen kaikkea uusille yrittäjille. Videon vinkeistä voi olla iloa myös jo pari vuotta pyörineelle osakeyhtiölle, eritoten jos sen veroilmoitusta ei anna tilitoimisto vaan yrittäjä itse.

Tämä teksti ei sisällä aprillipilaa,
terveisin @SannaSavolainen

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: