Koiran selkä ei kestä päällä istumista

Vaikka moni ihminen kohtelee koiraansa kuin toista ihmistä, on Korkein hallinto-oikeus (KHO) tästä perutellusti eri mieltä – ainakin verotuksen näkökulmasta.

Siinä missä ihminen käy hierojalla, kylpylässä tai urheilemassa, niin koirille on tarjolla sama, ellei laajempikin skaala eri palveluita, joilla karvaisia ystäviämme voi hemmotella. Palveluiden sisältö vastaa täysin ihmisille tarjottavia palveluita, mutta niiden verokohtelu ei kuitenkaan aina ole yhteneväinen.

Viimeisimpänä mediassa on ruodittu agilityä ja siihen sovellettavaa verokantaa. Agilityn ympärillä käyty keskustelu on perustunut KHO:n päätökseen vuodelta 2015. Sen taustalla on Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön (VOVA) valitus Verohallinnon tekemästä ennakkoratkaisusta, joka koski agilityradan vuokraamista agilityä tarjoaville yhdistyksille ja yrityksille.

Arvonlisäverolain mukaan palvelua, joka mahdollistaa liikunnan harjoittamisen, verotetaan alennetulla 10 prosentin arvonlisäverolla. Yritysasiakkaalleen tekemässään ennakkoratkaisussa Verohallinto oli katsonut agilityradan vuokraamisen kuuluvan alennetun verokannan piiriin. VOVA – ja KHO – pitivät sitä yleisen ALV-verokannan (24 %) alaisena toimintana eli toimintana, joka ei mahdollista liikunnan harjoittamista.

Ymmärrettävästi tämä on kuohuttanut agilityn harrastajia. Kyse ei ole siitä, ettei KHO:ssa tai VOVA:ssa olisi koiraihmisiä, vaan siitä, että agilityyn liittyvät palvelut sisältävät monenlaisia ulottuvuuksia.

Ensinnäkin tilan luovuttamisessa agilityä tarjoaville yrityksille on kyse toimitilan vuokraamisesta, ei palvelusta, joka välittömästi mahdollistaisi liikunnan harjoittamisen.

Toiseksi kyse voi olla koiran kouluttamisesta ja valmentamisesta, mikä ei myöskään välittömästi liity liikunnan harjoittamiseen.

Kolmanneksi kyseessä voi olla yhdistysten ja yritysten tarjoamasta mahdollisuudesta harrastaa agilityä, minkä osalta on edelleen tulkinnanvaraista, etteikö kyseessä voisi olla palvelu, joka mahdollistaa liikunnan harjoittamisen. Näin voi olla varsinkin tilanteissa, joissa agilitypalvelun ostaja itse ohjaa koiraansa ilman erillistä ulkopuolista valmentajaa. Yleensä vain palveluntarjoaja tietää mitä tarjoamansa palvelu todella sisältää.

Toisaalta esimerkiksi ratsastus on harrastus, johon tyypillisesti on sovellettu alennettua 10 prosentin ALV:ia.

Näin maallikon näkökulmasta ratsastus ja agility eroavat toisistaan siinä, että agilityssä ohjaaja ei istu koiransa päällä vaan juoksee rinnalla.

Toki ratsastuksessa on tyypillistä se, että ratsastusta harrastavat eivät pääsääntöisesti ratsasta omilla hevosillaan, vaan ratsastuspalvelu sisältää myös hevosen.

Agility on erittäin hauskaa ja erinomainen tapa parantaa koiran ja ohjaajan välistä konsensusta samalla toimien hyvänä liikuntana molemmille.

Ainakin itse aion jatkaa harrastusta sen epäselvästä verokohtelusta huolimatta – toivottavasti kaikki muutkin.

7 Comments on “Koiran selkä ei kestä päällä istumista

  1. Muuttaako tilannetta se, että Valtion Liikuntaneuvosto puoltaa agilityn urheilustatusta ja jos minusteri vahvistaa päötöksen? Joutuuko KHO ottamaan uudestaan kantaa alv-kohteluun?

    Tykkää

  2. Hei Minna ja kiitos kysymyksestäsi. Sillä, että Liikuntaneuvosto puoltaisi agilityn urheilustatusta ei liene suoranaista vaikutusta sen verokohteluun. Toki välillinen vaikutus sillä voi käsittääkseni olla, jos asia nousee uudelleen tutkittavaksi. Esim. KHO voi joutua miettimään asiaa uudessa valossa, jos se jollekin agility-liitännäiselle tapaukselle myöntää valitusluvan.

    Tykkää

  3. Tämä on juuri sitä verohallinnon tulkintaa, jossa karkealla tavalla rikotaan perustuslainmukaista oikeusturvaa. Lisäksi tulkinnallinen asia, on aina ratkaistava verovelvollisen eduksi. Epäselvyys -sääntö on implementoitu kaikkeen verolainsäädäntöön, mutta juuri milloinkaan verohallinto ei sitä näytä noudattavan. Voi vain ihmetellä miksei tälle seikalle anneta mitään painoa tuomioistuinmenettelyssä.

    Agilityä käsitteenä on tarkasteltava sekä suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan että liikunnan käsitteeseen. On aivan selvää, että agilityä ei harrasteta yksinomaan koiran vuoksi, sillä ihminen käyttää päätösvaltaa lähtiessään liikkumaan. Se että, koira on harrastuksessa mukana, ja juoksee rinnalla, ei voi tarkoittaa oletusarvoisti sitä, että ihminen olisi urheilematta.

    Se, että agility hyväksyttäneen valtion taholta viralliseksi urheilulajiksi, tulisi tarkoittaa sitä, että verohallinto ottaa tämän käsityksen pohjaksi, ja alkaa OMA ALOITTEISESTI soveltamaan alempaa verokantaa. On naurettavaa, että verohallinto vetoaa asiassa siihen, että lakia tai asetusta ei ole tältä osin muutettu.

    Kuten, edelläoleva kommentti osoittaa, on aivan groteskia, mikäli verovelvollisia käytetään astinlautana, siten että yksittäisen verovelvollisen on käytävä prosessi muuutoksenhakulautakunnsta – hallinto-oikeuteen ja edellen KHO:on sen johdosta, että oikeustilanne on epäselvä.

    Järjestelmä kuvaa kaikessa muodoissaan sitä, kuinka vähän verovelvollisten, yrittäjien ja ihmisten oikeusturvaa maassamme arvostetaan.

    Moni muuttaa ulkomaille ja vaihtaa maata, ehkäpä se onkin järjestelmän tarkoitus.

    Tykkää

    • Se että verotus perustuu lakiin varmistaa verotuksen ennustettavuuden ja luo verotukselle yleiset suuntaviivat. Agilityn tunnustaminen urheiluksi on lajin kannalta merkittävä asia ja se tullaan varmasti ottamaan jatkossa huomioon verotuskohtelua mietittäessä. Yksistään se ei kuitenkaan verokohtelua ratkaise. Ihan kuten blogikirjoituksessani mainitsen, agilitylla on monia ulottuvuuksia, joista jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa palvelun verokohteluun.

      Tykkää

  4. Heippa Heikki!

    Mulle ei oikein aukea noi kursiivit. Onko ne sinun tekstiäsi vai lainauksia jostain?

    Hyvää kevään jatkoa!

    Tykkää

    • Morjens Miika ja kiitos kommentistasi. Minun tekstiäni. Se vain haluttiin nostaa tuolla tavoin muusta tekstistä esiin. Kevään jatkoja myös sinulle.

      Tykkää

  5. Tässä verokanta-asiassa on myös se ulottuvuus, ettei rakas arvonlisäverolakimme ole EU:n arvonlisäverodirektiivin mukainen. Direktiivi sallisi itse asiassa alennetun verokannan käyttämisen vain pääsyyn urheilutilaisuuksiin ja urheilulaitosten käyttöoikeuteen. Silloin kun laki ei ole direktiivin mukainen, oikeus (ja virkamiehet yleisesti) joutuu tulkitsemaan lakia mahdollisimman pitkälle direktiivin mukaisesti. Eli jos jokin keino on estää alemman verokannan soveltaminen, niin sitä tulee käyttää. Opetus ja valmennus ovat mm. normaaliverokannan alaisia. Jos palvelu sisältää näitä, on mahdollista tulkita lakia niin, että direktiivin tarkoittama normaaliverokantaa sovelletaan. Jos lakia on suinkin mahdollista tulkita niin, ettei alennettua verokantaa tarvitse soveltaa agilityyn, niin tässä on valitettavasti lopputulos. Jos puhumme oikeusvarmuudesta ja verotuksen ennustettavuudesta olisi tietysti toivottavaa, että lainsäätäjä tekisi velvollisuutensa ja muuttaisi lain direktiivin mukaiseksi. Olisi erinomaista, jos verovelvolliset voisivat omat oikeutensa ja valvollisuutensa todeta kansallista lakia lukien. Esimerkkinä tästä direktiivin mukaisesta lain tulkinnasta on tennistä koskeva KHO 19.1.2012/52: http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/muut/2012/201200052

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: