Annetaan verokeskustelun rönsyillä vilkkaana

Kuningasverona arvonlisävero kohdistuu tavaroiden ja palveluiden kulutukseen. Arvonlisäverosta tekee kuningasveron vuosittain kannettavat huimat arvonlisäverotulot, jotka olivat vuoden 2013 kokonaisveromäärästä 21 % (18 848 milj. €).

Veropoliittisen työkalupakin terävimpänä poranteränä on usein nostettu esiin arvonlisävero ja erityisesti ruoan arvonlisäverotus. Syystäkin, sillä ruokaahan tällä hetkellä arvonlisäverotetaan alennetulla 14 %:n verokannalla, joten on perusteltua huomauttaa, että tässä voisi olla oiva paikka kiristää verotusta. Osa ihmisistä näkisikin ruoan arvonlisäverotuksen korottamisen kultakaivoksena, sillä tuleehan kaikkien syödä.

Satunnaisesti alkoholin verotuksen noustessa keskustelunaiheeksi, viitataan vanhaan sanontaan, jonka mukaan viina on aina hintansa väärtti. Tämä vanhankansansanonta on usein näytetty tilastollisestikin toteen, sillä esimerkiksi prosentin nosto viinan hinnassa on tilastollisesti näytetty johtavan alle prosentin laskuun viinan kulutuksessa – mikä on liian pieni tiputus vähentääkseen verotuloja. Näin ollen viinan hinnan nosto ei johda verotulojen alentumiseen vähäisen alentuneen kysynnän myötä. En ole kansantaloustieteilijä, mutta uskaltanen silti väittää, että tilanne olisi sama ruoan kanssa: vaikka ruoan veroja nostettaisiin, kysyntä ei juurikaan tippuisi. En myöskään usko, että suomalaiset siirtyisivät hankkimaan viinan ohella ruokansa Virosta. Muussa tapauksessa tunnelille Suomen ja Viron välille sekä tietulleille olisi todellinen tilaus.

Tästä huolimatta en mitenkään voi nähdä kannattavana ruoan arvonlisäveron korottamista 24 %:n, sillä tämä johtaisi kansalaisten hyvinvoinnin heikentämiseen, eikä Suomea saada nousuun kiristämällä pienituloisten ihmisten taloutta entisestään korottamalla ruoan hintaa. Verotuksen kehittämisen yhteydessä tulee aina ottaa huomioon päätösten ulkoisvaikutukset. Vaikka saisimmekin ruoan arvonlisäveron korottamisen avulla runsaasti lisätuloja, niin onko pienituloisten ihmisten kasvava ahdinko hinta, jonka olemme valmiit siitä maksamaan. Kasvavien verotulojen vastapainona saattaisi olla muut yhteiskunnalliset ongelmat, joista selviäminen söisi lisää julkistalouden rahoja.

Olen usein miettinyt myös sitä, että kohdistuuko tämänhetkinen verotuksen kehitystyö liian lähelle tulevaisuuteen, emmekä näe seuraavaa neljää vuotta pidemmälle. Itse uskon kehitystyön olevan pitkällä aikavälillä tuloksellisempaa, mikäli uskallettaisiin esittää myös hullulta kuulostavia ja radikaaleja ajatuksia, sillä kehittämistyön suurimpana jarruna pidän sen rajaamista liiaksi nykyisiin raameihin ja rakenteisiin. Siksi verotuksellisen keskustelun tulee antaa rönsyillä ja pysyä vilkkaana, sillä ei ole lainkaan sanottua, että nykyinen verojärjestelmämme olisi paras mahdollinen.

Yhtenä keinona haluaisinkin nostaa esiin ruoan veropohjan rakenteen muuttamisen siten, että peruselintarvikkeiden arvonlisäverotus pidettäisiin ennallaan, mutta joidenkin ylellisyyshyödykkeiden arvonlisäverotusta kiristettäisiin. Toisaalta veropohjan rakenteelliset muutokset voisivat kohdistua myös ruoan laatuun, jolloin valmisruokia voitaisiin verottaa puhtaita raaka-aineita ankarammin. Tällä tavoin voitaisiin korostaa arvonlisäverotuksen kulutusta ohjaavia vaikutuksia ja kuluttajien mahdollisuus omilla päätöksillään vaikuttaa ruokakorinsa hintaan kasvaisi. Toisaalta arvonlisäverotuksellisen piristysruiskeen toisi myös sekin, että kotimaisiin elintarvikkeisiin sovellettaisiin alempaa verokantaa kuin ulkomaisiin. Jos piristysruiske ei näkyisi taloudessa, niin se näkyisi virkamiesten työssä – ainakin EU:n komission mahdollisesti nostamien kanteiden muodossa.

2 Comments on “Annetaan verokeskustelun rönsyillä vilkkaana

  1. Kolumnissa väitettiin arvonlisävero kohdistuu tavaroiden ja palveluiden kulutukseen, kuten yleensä väitetään. Asia on kuitenkin toisin: arvonlisävero kohdistuu työhön.

    Jos ajattelemme, mistä arvonlisäveron peruste muodostuu verolaskelmassa, huomaamme, että suurin osa siitä on palkkaa, palkan veroa sekä sosiaaliturva- ja sosiaalivakuutusmaksuja. Arvonlisäverotuksessa on siis mukana jopa veron verottamista.

    Arvonlisäveron korottaminen ja tuloveron alentaminen ei siirrä verotuksen painopistettä työn verotuksesta kulutuksen verottamiseen, kuten eräs puolue on väittänyt. Tämä muutos ei poista työttömyyttä.

    Kolumnissa ehdotettu ruoan arvonlisäveron veropohjan muuttaminen merkitsisi sitä, että moni nykyinen elintarviketyöläinen joutuisi työttömäksi.

    EU:n komissio nostaisi kanteen Suomea kohtaan, jos kotimaisiin elintarvikkeisiin kohdistettaisiin alempaa verokantaa kuin ulkomaisiin elintarvikkeisiin. Tämäkään kolumnissa ehdotettu temppu ei siis onnistu.

    Kaikkien kannalta on edullista alentaa yleinen arvonlisäverokanta siten, että Suomessa on vain yksi verokanta. Tämä vähentää yritysten kustannuksia, koska niille tulee kalliiksi hallita useita verokantoja.

    Arvonlisävero ei ole kulutusvero missään mielessä, koska kuluttajat eivät sitä maksa, vaan yritykset lisäävät sen hintoihinsa, laskevat veron kuukausittain, ilmoittavat siitä ja maksavat sen. Tästä verottajan nyväksi tehdystä työstä yrityksille ei makseta mitään korvausta.

    Tykkää

    • Hei Lassi ja kiitos analyyttisestä kommentistasi. Esittämäsi kanta yhdestä ainoasta arvonlisäverokannasta on mielenkiintoinen ja noussutkin aika-ajoin keskustelunaiheeksi. Se olisi varmasti yksityiskohtaisemman tutkinnan arvoinen.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: