Verokarhu ei tee päätöksiä vihaisena

”Verottajan aggressiivinen päätös”, lukee jälleen uutisessa. ”Verottaja jatkaa aggressiivista linjaansa” – blogitekstissä. ”KHO kumosi/vahvisti verottajan aggressiivisen linjauksen” – yksityisen toimijan tiedotteessa. Vaikka edellä olevat esimerkit eivät suoraan viittaa mihinkään oikeisiin teksteihin, vastaavia lausahduksia osuu julkisessa keskustelussa silmiini ihan säännöllisesti. Usein ne koskevat suuryritysten verotusta ja viittaavat siis oman taloni, Konserniverokeskuksen päätöksiin.

Jokainen silmiini osunut viittaus ”verottajan aggressiiviseen päätökseen” aiheuttaa minussa aggressiivisen reaktion (pun intended). Siihen on kaksi syytä:

Ensinnäkin, tuo kovin kepeästi viljelty ilmaisu ei kerta kaikkiaan pidä paikkaansa.

Me teemme lakiin perustuvia päätöksiä, joilla on aina vaikutuksia asiakkaiden verotukseen. Joskus nuo vaikutukset ovat merkittäviä, suuryritysten ollessa kyseessä hyvinkin merkittäviä. Ratkaisuista on suotavaa käydä kriittistä ja asiallista julkista keskustelua ja eri mieltä saa olla. Usein olemme oikeassa ja joskus väärässä, koska lait ovat tulkinnallisia. Joskus laki voi johtaa sellaiseen lopputulokseen, jota verottajakaan ei haluaisi, mutta harkintavaltaa meille ei ole suotu.

Aggressiivisia emme kuitenkaan koskaan ole. Aggressiivinenhan tässä kontekstissa tarkoittaisi sitä, että verottaja tarkoituksella hakisi tulkintaratkaisuja lakien äärirajoilta verovelvollisen vahingoksi. Metsästäisi maksimieuroja ahdistaen asiakkaansa nurkkaan. Pilakuvassa iso ahne verokarhu löisi rahapussi kädessä yritystä lekalla päähän, investointien karatessa pois Suomesta kuvan ylälaidassa.

Oma suuryritysten verotukseen painottunut kokemukseni on osoittanut, että aggressiivisuudelle ei meillä ole tilaa. Hyvä niin! Meillä on vahvat päätöksentekoprosessit ja korkea asiantuntemus, joiden avulla pyrimme aina laadukkaisiin ratkaisuihin. Hyvä ratkaisu huomioi veronsaajan oikeuksien lisäksi yhtä lailla myös asiakkaiden oikeusturvanäkökohdat. Erehtymättömiä emme toki ole, mutta aggressiivisia emme milloinkaan.

Tässä vaiheessa sopii kysyä, mitä väliä sillä on, jos joku kutsuukin meitä aggressiiviseksi? Julkinen keskusteluhan on usein kärjistettyä – koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Tästä päästään siihen toiseen ja tärkeämpään syyhyn, miksi aggressiivisuusväitteet ovat minulle punainen vaate.

Mielestäni verottajan leimaaminen aggressiiviseksi julkisessa keskustelussa on vahingollista veroasioiden hoitamiselle ja veromyönteisyydelle.

Veroasioiden hoitaminen on paljon muutakin kuin veropäätöksen sisältö. Se on vuorovaikutusta asiakkaan ja Verohallinnon välillä. Suuryritysten moniulotteisten veroasioiden hoitamisessa vuorovaikutuksen merkitys on erityisen korostunut. OECD ohjaa panostamaan suuryritysten veroasioissa yhteistyöhön asiakkaan kanssa ja Suomen ohella valtaosa moderneista verohallinnoista näin toimiikin. Vuorovaikutuksessa ovat mukana myös konsulttiyritysten edustajat sekä erilaiset sidosryhmät, kuten elinkeinoelämän järjestöt.

Julkinen keskustelu verottajan toiminnasta ei voi olla vaikuttamatta tähän vuorovaikutukseen. Jos verottajalle lyödään otsaan aggressiivisen leima, on jo lähtökohta vuorovaikutukselle ongelmallinen. Yhtä vahingollisena pidän sitä, että suomalaiset suuryritykset kuvataan veronkiertäjiksi kaikki tyyni, apunaan oman tilipussin perässä juoksevat kierot konsultit. Leimoja nuokin ja mielestäni on hienoa, että Verohallinto ei omassa viestinnässään niitä vahvista.

On olemassa yksittäisiä Verohallinnon päätöksiä, jotka eivät ole onnistuneita. On olemassa yksittäisiä tilanteita, joissa yrityksen verosuunnittelu on viety liian pitkälle. On olemassa lainsäädäntöä, joka kaipaisi muutosta. Siinä missä julkisessa keskustelussa pyörivät yleensä vain nämä ääripäät, asettuu leijonanosa tilanteista jonnekin välimaastoon. Niissä verokysymys saadaan yleensä ratkaistua Verohallinnon, asiakkaan ja konsulttien välisellä hyvällä vuorovaikutuksella.

Jos vuorovaikutus veroasioiden hoitamisessa ei onnistu, niin mitä jää Verohallinnolle vaihtoehdoksi? Aivan, se perinteinen verovalvonta. Sillekin on yhä paikkansa, mutta eivätköhän kaikki toimijat ole yhtä mieltä siitä, että asioita voidaan nykyisin tehdä myös uudella tavalla, paremmin kuin ennen. Tämän tavoitteen toivonkin heijastuvan myös siinä veroasioita koskevassa julkisessa keskustelussa, jota me alan toimijat käymme.

Jatketaan keskustelua Twitterissä @johanna_waal

Mikko ja robotti pussauskoppiin?

tekoälyPeter Druckerin mielestä johtajan keskeinen tehtävä on tarkkailla ja mitata omaa ajankäyttöään. Kirjassaan ”The Effective Executive” hän väittää sen johtavan vielä tehokkaampaan toimintaan sekä johtajan että organisaation kannalta.

Viime viikolla The Economist julkaisi artikkelin samaan aiheeseen liittyen hieman eri näkökulmasta. Artikkelissa ”The workplace of the future” kerrotaan keinoälypalveluista, jotka mittaavat yksittäisen työntekijän toimintaa. Esitellyissä sovelluksissa oli kyseessä näppäimistön käytön tarkkailu tai työntekijän liikkuvuus varastossa. Hienoa, mutta artikkelissa kuvatut sovellukset keskittyivät toimeenpaneviin tehtäviin. Miksi pysähtyä toimeenpanoon, eikö samaan aikaan pitäisi miettiä, miten johdon työtä robotisoidaan?

Milloin siis johto saa oman robottinsa tai keinoälysovelluksensa?

Minäkin haluan oman robotin. Robotin tai keinoälypalvelun, joka auttaa minua kolmessa asiassa. Ensimmäiseksi aloittaisin robotin kanssa, joka auttaisi minua kehittymään työssäni. Voisin aloittaa mm. sillä, että tehostaisin omaa ajankäyttöäni. Niin kuin kaikkien myös minun viikkoni ovat palaveritäyteisiä. Yritän johtaa itseäni värikoodaamalla palaverit. Otin kuvakaappauksen satunnaisesta viikostani – siitä näkee erilaisia palavereita, joihin olen osallistunut. Vihreät merkinnät ovat toimiston ulkopuolelle sovittuja palavereita, oranssit ovat palavereita, joissa sovitaan tai päätetään asioista ja jotka vaativat ehdotuksen, keltaisiin palavereihin tulee ulkopuolisia vieraita ja niin edelleen. Värikoodaus on hyvä, koska näen yhdellä silmäyksellä, mitä tulevina viikkoina pitää tehdä.

Mikon_viikko

Värikoodauksen lisäksi olen miettinyt, että voisin mitata sitä, miten viikkosuoritteeni kääntyvät tuloksiksi. Tässä kohtaa robotti voisi tulla avuksi. Ennen työviikon alkua saisin robotilta ennusteen, miten saavutan tavoitteeni. Ja viikon päätyttyä robotti kertoisi, kuinka paljon tavoitteesta saavutettiin. Jos ennen viikon alkua näyttäisi, että alisuoriudun tehtävissäni, niin ehtisin vielä justeeraamaan toimintaani. Samoin saan viikon päätyttyä arvion, miten onnistuin tavoitteissani.

Toinen asia, johon voisin robottia käyttää, on, että se voisi päivittäin kertoa, mitä minun kannattaa lukea. Yuval Noah Harari ennusti Homo Deus -kirjassaan, että tulemme vielä saamaan koneilta palveluna tiedon, mitä kannattaa lukea. Netti on täynnä tietoa ja joka päivä syntyy uusia artikkeleita yli kaksi miljoonaa kappaletta. Edes minä en ehdi lukea niitä. Mutta jos robotti ehdottaisi joka aamu 1–3 artikkelia, joihin minun kannattaisi keskittyä, niin todennäköisesti kehittyisin keskimääräistä enemmän.

Kolmas ja mielenkiintoisin osa-alue olisi, että voisin jutella robotin kanssa. Olen aina haaveillut omasta mentorista.

Voisiko robotti toimia minulle mentorina? Sehän tuntisi jo ajankäyttöni, se tietäisi tavoitteeni sekä viikoittaiset tulokseni ja jopa sen, mitä luen päivittäin. Robotti siis tietäisi kaiken. Mihin käytän aikani, miten päätökseni tuottavat tulosta ja kuinka kehitän itseäni lukemalla uutta tietoa. Juurikin sitä, mitä Peter Drucker ehdottaa kirjassaan. Hänen mukaansa tehokkaan johtajan on käytettävä säästeliäästi omaa aikaansa, opeteltava tehokuutta, suunniteltava työtään sekä päätöksiään. Voisivatko robotit kehittää organisaatiota vielä enemmän, jos myös johdon työtä ohjaisi robotti?

Valmiita vastauksia ei ole, mutta todennäköisesti näin kävisi. The Economistin artikkelin lopussa ennustetaan, että työpaikat muuttuvat reilummiksi ja tuottavammiksi, kun keinoäly tulee osaksi työpaikkoja. Jos siis jossain on olemassa robottipilotti, jossa kehitetään johdon työskentelyä, niin ilmoittaudun vapaaehtoiseksi.

Mikko ja robotti ne yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin…

 

Mikä yhdistää Muuramea, Espoota, Kirkkonummea, Järvenpäätä ja Nurmijärveä?

Viiden pisteen vihje – Tähän aikaan keväästä puhutaan tietysti veroilmoituksista. Ja suoraan vastaukseen – Näissä kunnissa tehdään eniten veroilmoituksia verkossa.

Lähelle kärkiviisikkoa pääsevät Tuusula, Kempele ja Kerava. Kymppisakkiin selvisivät myös Liminka ja Vihti.

Muurame on verkkoilmoittamisessa omalla tasollaan. Veroilmoitusta täydentävista kuntalaisista peräti 69,04 prosenttia teki korjaukset osoitteessa vero.fi/veroilmoitus. Hieno suoritus muuramelaisilta, sillä koko maan keskiarvo jäi lähelle 60 prosenttia.

Mutta jatkuuko Muuramen voittokulku myös tänä keväänä? Viekö kärkipaikan kakkossijalla kärkkyvä Espoo vai saadaanko ihan muualta yllätysvoittaja? Kisa ratkeaa kesän aikana.

Insinöörit huipputuloksen takana?

Pienemmissä kunnissa on keskimäärin vähemmän verkkoilmoittajia suhteessa veroilmoitusta korjaavien määrään kuin isommissa. Kahdessakymmenessä vähiten verkossa ilmoittavassa kunnassa jäädään alle 40 prosentin. Tosin osa paikkakunnista on sen verran pieniä ilmoittajamäärältään, ettei tulosta voida pitää tilastollisesti merkittävänä.

Mutta mikä selittää 10 000 asukkaan Muuramen selvän yliotteen esimerkiksi rajanaapuristaan, selvästi suuremmasta Jyväskylästä, joka yltää vasta sijalle 26.?

Wikipedian mukaan Muuramen insinööriaste on valtakunnan toiseksi korkein. Insinöörin koulutuksen saaneita on kunnassa kuulemma väkilukuun suhteutettuna eniten Suomessa heti Espoon jälkeen. Rakentuuko verkkoilmoittaminen insinöörien varaan?

Vaikuttaisi siltä, ettei verkkoilmoittamisen tilastoille löydy loogista selitystä. TOP10-kunnat ovat erikokoisia, sijaitsevat eri puolilla Suomea, osasta tai ainakin läheltä löytyy verotoimisto, osasta sellaista ei ole lähistöllä.

35-vuotiaat vannovat verkon nimeen, 62-vuotiaissa tilanne muuttuu

35-vuotiaat ovat koko maan parhaiten verkkoon löytävä ikäluokka. Muuramessa jatketaan samaa trendiä. Kolmevitosista muuramelaisista veroilmoituksen palauttaa verkossa lähes 90 prosenttia!

62 vuotta on merkittävä käänteentekijä ilmoittamisessa. Se on ensimmäinen ikäluokka, joka valitsee verkon harvemmin kuin paperin koko Suomessa. Muuramessa alamäki reilu kuusikymppisissä on maan trendiä jyrkempi. Tosin sekin suuntaus on muuttumassa. Koko maassa vielä reilusti kolmannes 70-vuotiaista tekee täydennykset veroilmoitukseen verkossa. Paperin valta alkaa taittua senioreissakin.

Vaikuta oman kuntasi sijoitukseen

Yli 70 prosentilla kotiin tuleva esitäytetty veroilmoitus on ok sellaisenaan. Tarkistaminen riittää. Jos muutettavaa kuitenkin on, varmista oman kaupunkisi kärkipaikka valitsemalla paperin sijaan verkko. Esitäytettyjen veroilmoitusten palautusaika suurimmalla osalla asiakkaista on joko 8.5. tai 15.5. Oman palautuspäiväsi näet verkkopalvelussa tai kotiin tulevasta esitäytetystä veroilmoituksesta.

Jos siirtyminen verkkoon huolettaa tai ilmoittamisen jossain vaiheessa syntyy kysymyksiä, autamme chatissä arkisin klo 9–16.15 ja välillä 2.5. – 15.5. jopa klo 22 saakka. Chatin löydät osoitteesta vero.fi/veroilmoitus

Oma kotikaupunkini Riihimäki on muuten hienosti sijalla 12. Harmillisesti naapurikaupunki Hyvinkää on piirun verran parempi ja sijalla 11. Jatketaan kaupunkien erojen spekulointia Twitterissä @harrietmallenius.

Riihimäki on nyt viimein saatu mainittua tässäkin kanavassa, joten voin hyvillä mielin jättää Veroblogin muille kirjoittajille. Siirryn pian uusiin haasteisiin, mutta ei hätää – verkkopalveluista, markkinoinnista ja asiakkaista voit lukea Veroblogista myös jatkossa.

Tulorekisteri tuo tullessaan ensi vuonna uusia näkymiä jokaisen palkansaajan elämään. Tulorekisteristä voit katsella ensin omia palkkatietojasi ja vuonna 2020 myös etuustulotietojasi kootusti ja ajantasaisesti yhdestä paikasta. Miten tämä kaikki sitten tapahtuu, mistä palkka- ja etuustietoni sinne tulevat ja ketkä kaikki minun tietojani voivat katsella?

Palkka- ja etuustiedot ilmoittaa tulorekisteriin aina maksaja

Tulorekisteri ei tuo mitään uusia velvoitteita palkansaajan elämään. Päinvastoin: tulorekisteri tuo selkeyttä ja läpinäkyvyyttä. Palkka- ja etuustulotiedot ovat jatkossa yhdessä keskitetyssä rekisterissä ajantasaisesti. Palkka- ja etuustulojen maksaja ilmoittaa maksamansa tulotiedot tulorekisteriin maksamisen yhteydessä.

Muistan ajat, jolloin hain esimerkiksi vanhempainpäivärahaa. Hakulomakkeella piti ratkaista millä perusteella haen etuutta: verotustietojen vai tuoreempien tulotietojen eli edeltävien kuuden kuukauden perusteella. Kumpi on kannattavampaa? Se tuska, kun piti kaivaa esiin vanhoja palkkalaskelmia mappi ö:stä! Muistin hämärästi, että palkkani oli muuttunut alkuvuodesta, mutta kuinkahan paljon? En varmasti ollut tämän tuskani kanssa yksin.

Tulorekisteriaikana tulotietoja ei onneksi enää tarvitse muistella, koska ne on ilmoitettu tulorekisteriin maksamisen yhteydessä. Vaikka ansiotuloja tai etuuksia saisi monelta eri taholta erilaisissa pätkissä, tulorekisteri järjestää ne automaattisesti yhdeksi reaaliaikaiseksi kokonaisuudeksi, juuri sinulle.

Tulorekisteri on siten jatkossa oman talouden järjestyksen oiva työkalu. Tulevaisuudessa on varmasti vaikea edes kuvitella aikaa, jolloin tulotietoja on täytynyt säilyttää, etsiä ja ilmoittaa itse. Tulorekisterissä tietoja säilytetään 10 vuotta.

Kuka näkee tulorekisteristä minun tietoni?

Tulorekisterin tietoja voivat käyttää ainoastaan tulorekisterilaissa nimetyt tiedon käyttäjät. Esimerkiksi pankit ja rahoituslaitokset eivät tietoja tulorekisteristä saa.

Halutessasi voit kuitenkin muodostaa tulorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa liitteen henkilökohtaisista tulotiedoistasi vaikkapa pankin lainahakemusta varten.

Tiedot kattavasti tulorekisteriin

Tulorekisteristä saat parhaimman hyödyn, jos työnantajasi ilmoittaa palkanmaksun yhteydessä tiedot mahdollisimman kattavasti tulorekisteriin. Jos täydentäviä tietoja ei ole ilmoitettu, saattaa esimerkiksi työttömyyspäivärahan tai etuuden käsittelijä, lapsen päiväkotimaksun käsittelijä tai muu tulorekisterin tiedon käyttäjä kysellä sinulta tarkennuksia ilmoitettuihin palkkatietoihin, koska tietoja ei löydy tulorekisteristä.

Jos työnantaja ilmoittaa vain pakolliset eli minimitiedot tulorekisteriin, tietoja ei pystytä hyödyntämään täysimääräisesti. Siksi onkin suositeltavaa, että työnantajat ilmoittavat tiedot kattavasti tulorekisteriin, jotta ne helpottaisivat meidän palkan ja etuuksien saajien asiointia viranomaisten kanssa.

Palkkasitko työntekijän – ilmoita tiedot tulorekisteriin

Suomessa on 52 000 kotitaloustyönantajaa: yksityiset henkilöt palkkaavat lastenhoitajia, siivoajia ja remonttimiehiä. Myös kotitaloustyönantaja ilmoittaa 1.1.2019 jälkeen maksamansa palkat tulorekisteriin. Jos käytät palkanlaskentaan maksutonta palkka.fi -palvelua, tiedot välittyvät automaattisesti tulorekisteriin.

Jos lasket palkat ohjelmassa, josta ei ole sähköistä yhteyttä tulorekisteriin, voit ilmoittaa tulotiedot maksuttomalla verkkolomakkeella tulorekisteri.fi:ssä.

Kotitaloudet maksavat palveluita myös laskulla yrityksille ja yrittäjille. On pakoputken korjausta, lapsen kitaratunteja ja anopin 75-vuotisjuhlien pitopalvelua. Erilaisia palveluita liittyy monelle elämänalueelle. Kun ostat palvelun, tarkista kuuluuko yritys ennakkoperintärekisteriin. Jos ei kuulu,  työnosuus laskusta tulee ilmoittaa tulorekisteriin.

Tulorekisterihanke rakentaa tiiviissä yhteistyössä yksityisten toimijoiden kanssa ilmoittamisen välineitä. Seuraamme mielenkiinnolla hankkeessa sitä, millaisia palveluita ja nokkelia ratkaisuja yksityisen sektorin toimijat kehittävät tulorekisterin ympärille helpottamaan ilmoittamista.

On myös meidän intressissä, että ilmoittaminen olisi mahdollisimman yksinkertaista ja helppoa. Asiointitarpeiden vähentyminen ja ilmoittamisen hoituminen mahdollisimman automaattisesti on tavoite, johon pyritään!

Lisätietoa tulorekisteristä (tulorekisteri.fi)

Jatketaan Twitterissä: @TuloRekisteri ja @AnniinaKorhonen

 

 

Etätyössä 1+1=3

Vuosi sitten bloggasin meidän virtuaalityöskentelystä täällä Verohallinnossa. Halusin palata tähän aiheeseen uudestaan, koska satun itse olemaan etätyön ja ryhmätyökalujen suurkuluttaja.

Katsotaan alkuun vähän lukuja. Viime vuonna pidimme yhteensä noin miljoona online-kokousta, joiden pituus oli keskimäärin 45 minuuttia. Se tarkoittaa sitä, että verohallintolaiset osallistuvat 16 online-kokoukseen kuukaudessa. Tai vielä konkreettisemmin voisi sanoa, että jokainen meistä on päivittäin yhdessä online-kokouksessa. Heinäkuussa online-kokoustekniikka saa pitää taukoa, koska silloin pidimme vain 6 000 kokousta. Huippukuukautena pidimme yli 141 000 online-kokousta – ja yllättävintä on, että se kuukausi oli kesäkuu. Ilmeisesti meidän piti saada maailma valmiiksi ennen lomia.

Miten viime vuosi kokonaisuutena sujui?

  • Online-kokousten määrä on reilusti tuplaantunut (135 %)
  • IP-puheluiden määrä on melkein kaksinkertaistunut (75 %)
  • Pikaviestittelyä on yli 20-kertainen määrä (2253%)

Lukujen perusteella siis viime vuosi sujui etätyömaalla mallikkaasti. Kaikkina työpäivinä keskimäärin joka kymmenes verohallintolainen tekee etätyötä. Meidän etätyöläisten määrä on kasvanut 49 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. 

Vuoden 2017 huippupäivänä yli 1100 verohallintolaista oli etätyömaalla. Se päivä oli muuten maanantai 27.11. Luonto kiittää etäkokoustelijoita!

Voisimme jakaa verohallintolaisille etäviestittelyn sankarimitaleita – olemme todellakin keksineet, miten käyttää pikaviestejä: vuonna 2015 mesetimme keskimäärin 14 000 pikaviestiä kuukaudessa, viime vuonna luku oli pompsahtanut jo yli 338 000 pikaviestiin kuukaudessa. Konkreettisesti se tarkoittaa, että pikaviestien kuukausittainen käyttö kasvoi kolmesta pikaviestistä 70 pikaviestiin. 2017 oli siis se vuosi, kun verottaja oppi mesettämään! Nimetään viime vuosi pikaviestittelyn vuodeksi. Tällä uudistumisvauhdilla todennäköisesti hyppäämme kohta suoraan työskentelyyn keinotodellisuudessa 3D-lasit päässä.  

Vaikka viime vuonna osallistuimme yhteen online-kokoukseen, lähetimme vähintään kolme pikaviestiä ja soitimme yhden IP-puhelun  joka työpäivä, niin ei Verohallinto sentään vielä ole muuttunut kokonaan virtuaalityömaaksi.

Emme ole menettäneet yhteisiä hetkiä, joissa tapaamme toisiamme myös arkipäiväisesti sanottuna konttorilla.

Mutta miten kävi asiakastyytyväisyyden, työtyytyväisyyden sekä tuottavuuden? Asiakastyytyväisyys asiakaspalveluumme on kohentunut (+3,6 %). Samoin on käynyt työtyytyväisyydellemme (+1,1 %) ja mikä mallikkainta, myös tuottavuutemme on parantunut (+1,7 %).  Eikä mikään ihme, koska jos henkilöstömme voi hyvin, niin asiakkaat huomaavat sen ja tuottavuutemme kohenee. Henkilöstö voittaa, asiakkaat voittavat ja luonto kiittää – tehdään valtionhallinnosta parempi etätyöpaikka!

Siirtohinnoittelu jokaisen käden ulottuville

Arviolta yli 60 prosenttia maailman kaupasta perustuu kansainvälisten konsernien sisäiseen kauppaan, siis siirtohinnoiteltaviin transaktioihin. Yksistään jo tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että siirtohinnoittelu on viime vuosina noussut kestosuosikiksi kansainvälisissä verokeskusteluissa.

Tiedon ja ymmärryksen lisääntymisen myötä maailmanlaajuinen kiinnostus aihetta kohtaan on kasvanut räjähdysmäisesti niin poliitikkojen kannanotoissa, medioiden otsikoissa kuin erilaisten järjestöjenkin keskuudessa

Kuhinaa ja kohinaa on syntynyt mm. siirtohinnoittelun yhteiskunnallisesta merkityksestä, eri valtioiden oikeustapauksista, yritysten siirtohinnoittelukäytännöistä ja veroviranomaisten toiminnasta. Yritykset kamppailevat yhä lisääntyneiden raportointivaatimusten kanssa ja toisaalla taas rahaministeriöt ja veroviranomaiset ympäri maailman eivät halua nähdä kun oman valtion veropohjasta katoaa jättimäisiä siivuja yhteiskunnan rattaita rahoittavan kirstun ulottumattomiin ei-hyväksyttävän siirtohinnoittelun seurauksena. Rahaa ja aikaa palaa siis urakalla eri instansseissa.

Huolimatta globaalista trendistä kiristyvien raportointivaatimusten hämähäkinseitissä, yritysten ja Verohallinnon sekä muiden sidosryhmien välistä yhteistyötä tehdään enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä toimivan vuoropuhelun ja yhteisymmärryksen tavoittelu nähdään modernin ja valistuneen siirtohinnoittelukeskustelun keskiössä (kyllä, myös Verohallinnossa!). Tämähän on joka tapauksessa sekä yritysten että valtioiden etu. Kenenkään intressissä ei liene pitkät ja kalliit valitusprosessit.

Siirtohinnoittelua ohjaava punainen lanka on yleisiin talousoppeihin nojautuva markkinaehtoperiaate, joka sinänsä on arkijärkeilylläkin ymmärrettävä käsite

Esimerkiksi, miksi myydä jotain pilkkahintaan, kun toisin toimien voisi saada paremman tuoton – ja päinvastoin taas ostotapahtuman ollessa kysymyksessä. Toki markkinaehtoisen hinnan määrittäminen on usein varsin visainen tehtävä ja onnistuneiden päätelmien tekeminen edellyttää valtavaa selvitystyötä faktojen keräämisessä (sekä objektiivista tarkasteluvalmiutta), syvällistä talousteorioiden ja liiketoiminnan ymmärtämistä, esimerkiksi aineettomien varallisuuserien tai kokonaisten liiketoimintojen luovutusten kohdalla. Vaikeuskerrointa kasvattaa osaltaan se, että konsernien sisäisessä toiminnassa ei ole toisistaan riippumattomiin toimijoihin verrattavaa luontaista tarvetta varmistaa, että toimitussisältö on todella sitä mistä on osapuolten kesken ehkä kirjallisestikin sovittu. Ei ole poissuljettua (ei Suomessa eikä varsinkaan muualla maailmassa), että konserniyhtiöiden välillä sovitaan kirjallisesti palvelun A toimittamisesta yhtiöiden välillä, mutta toimitus pitääkin sisällään vaikkapa liiketoiminta B luovutuksen. Hankalia tilanteita sekä yrityksille että veroviranomaisille, sillä siirtohinnoittelun perustaminen sopimukseen ja siis toteutumatta jääneen palvelu A toimitukseen ei tunnu edes arkijärjenkäytöllä asiaa lähestyen kovin täysipäiseltä toiminnalta.

Siirtohinnoittelun pelikenttä olisikin täydellinen villi länsi ilman yhteisesti sovittuja pelisääntöjä

Tämä on asia, josta kaikki siirtohinnoittelun ammattilaiset ovat yhtä mieltä. Oikeastaan yhteisesti sovitut pelisäännöt ovat täysin välttämätön öljy maailmankaupan rattaissa niin kauan kun maailmassa on yhteisöverotusta, asiaa hieman karrikoiden. Tässä tapauksessa puhutaan OECD:n vuosikymmenten aikana rakentamista standardeista markkinaehtoperiaatteen tulkitsemiseksi. Toki on selvää, että ohjeiden tulkinta on usein tulkitsijan silmässä, mutta siitäkin huolimatta valtaosa siirtohinnoittelun ammattilaisista ympäri maailman puhuu samaa ”arm’s length –kieltä”. Tämä antaa merkittävän toivon kipinän myös valtioiden välisiin neuvotteluihin tilanteessa, jossa yritystä uhkaa kaksinkertainen verotus kahden tai useamman valtion veroviranomaisten juostessa saman tulon perässä. Lisäksi valtiot ovat sitoutuneet kaikissa tilanteissa markkinaehtoperiaatteen soveltamiseen, vaikka ne tarkoin suojelevatkin omia verotulojaan. Yhteisen tulkintapohjan perusteella tehtävillä valtioiden välisillä sopimuksilla pystytään poistamaan jo toteutunut tuplaverotus. Siirtohinnoittelun parissa toimivat henkilöt eivät siis syyttä nosta OECD:n työtä korkeaan arvoon.

Oma henkilökohtainen siirtohinnoittelukokemukseni rajoittuu reiluun kymmeneen vuoteen, mikä on tarjonnut kuitenkin mahdollisuuden nähdä jokseenkin laajalla läpiluotauksella erityisesti Suomen siirtohinnoittelukentän läpi, minkä myötä on myös pikkuhiljaa valjennut kuinka monimutkainen ja moniulotteinen maailma aihepiiriä ympäröi.

Siirtohinnoittelun nostaminen julkiseen keskusteluun (eri aspekteineen!) on ollut enemmän kuin tervetullutta, ja yhteisöverotuksen sielunmaisemaa maalailtaessa välttämätöntäkin

Kuten aina asioita kehitettäessä, ymmärrys, osaaminen ja viisaus kasvavat tekemisen ja kokemusten kautta, johon taas avoin keskustelu ja vastaanottavaiset antennit tarjoilevat tuiki tärkeitä rakennuskomponentteja. Tässäkin suhteessa suomalaisille konserneille, siirtohinnoittelun asiantuntijoille ja kaikille muille asian parissa hääriville tahoille voi antaa ison tunnustuksen. Selvällä valtaenemmistöllä vaikuttaa olevan positiivisen rakentava asenne tehdä asiat, myös veroasiat oikein, ja usein myös määrätietoinen tahtotila kehittää siirtohinnoittelun toimintaympäristöä toimivammaksi. Verohallinnon verotarkastusdata vuosilta 2012–2017 tukee tätä havaintoa, sillä riskiperusteiseen toimintaan pohjautuen siirtohinnoittelutarkastukset rajoittuivat vain muutamaan kymmeneen asiakaskonserniin, kaiken kaikkiaan parin tuhannen siirtohinnoitteluasiakkaan joukosta, ja tarkastetuistakin lähes puolet olivat sellaisia, joissa Verohallinnolla ei ollut huomautettavaa, kun kaikki keskeiset tapauskohtaiset faktat oli saatu selvitettyä. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna maaperä julkiselle keskustelulle on hedelmällinen.

Siirtohinnoitteluun kohdistuvan julkisen keskustelun suurin haaste lienee siinä, että siirtohinnoitteluteorian/yleisen ilmiöpohdinnan ja toisaalta tapauskohtaisen analyysin välillä ammottaa toisinaan Grand Canyonin kokoinen kuilu ja toisinaan vähän pienempi rotko, tapauksesta riippuen. Kömpelö kielikuva, mutta havainnollistaa asian haasteellisuutta. Nimittäin kuilun ylittäminen edellyttää tyhjän tilan täyttämistä erikokoisilla faktoilla, sanotaan vaikka neppisautosta rekkaan. Loputtoman tuntuiseen faktojen selvittelytyöhön sekä asian perinpohjaiseen perehtymiseen palaa jos jonnin verran aikaa ja vahvaa kahvia.

Siirtohinnoitteluammattilaisenkin on mahdollista arvioida asiaa kestävästi vasta sitten kun kanjonin yli on vihdoin onnistuttu kapuamaan

Valitettavasti tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että mielikuvien maalaaminen ja johtopäätösten muotoileminen muutamaan kappaleeseen on aina mahdollista, mutta onnistuneen tapausanalyysin suhteen melkoisen hyödytöntä, Grand Canyonin tilavuus huomioiden.

Tätä taustaa vasten peilattuna härmäläiselle siirtohinnoitteluskenelle, ja jopa kadun miehelle ja naiselle, olisi oikea lottovoitto, jos oikeustapaukset olisivat kaikkine asiakirjoineen ja asianhaaroineen jokaisen kansalaisen saatavilla ja hypisteltävissä (nythän näin ei ole). Silloin jokaisella siirtohinnoittelukokilla, myös medialla, olisi mahdollisuus perehtyä kuhunkin itseään kiinnostavaan tapaukseen riittävällä aineistopohjalla – käytännössä siis täysimittaisella aineistolla, mitä valistuneen siirtohinnoitteluanalyysin tuottaminen eli kanjonin ylittäminen tyypillisesti edellyttää. Omasta kokemuksesta ja eräänlaisena kuriositeettina voi todeta, että joidenkin tapausten kohdalla materiaalisisällöistä olisi mahdollista löytää hyvinkin mielenkiintoisia tuotoksia melko yllättäviltä korkean tason ulkopuolisilta tahoilta, jotka ovat haistaneet omat ansaintamahdollisuutensa prosessien pyörteissä – isoissa kakuissa pienetkin siivut ovat isoja.

Tasa-arvoa pääomatuloissa?

Tasa-arvokeskustelussa hyvin usein viitataan miesten ja naisten palkkaeroihin. ”Naisen euro on 80 senttiä” on usein kuultu toteamus. Suurelta osin tuo palkkaero selittyy ammattirakenteella ja osa-aikatyön tekemisellä.

Sen sijaan harvemmin keskustellaan miesten ja naisten pääomatuloista. Uskokaa tai älkää, mutta myös näissä näkyy hyvin selvästi miesten ja naisten ero. Ero on itse asiassa vielä suurempi kuin palkoissa.


Vuonna 2016 pääomatuloja (sekä verottomia että veronalaisia) maksettiin 10,8 miljardia noin 2,6 miljoonalle henkilölle eli kyseessä on varsin iso tuloerä.


Pääomatuloista naisille tipahtaa alle kolmannes, 28,9 prosenttia. Suurin ero on verovapaissa pääomatuloissa, joista naisten osuus on 22,8 prosenttia. Näitä verovapaita pääomatuloja ovat mm. 75 % osuuskuntien jakamista ylijäämistä, 15 % julkisesti noteerattujen yhtiöiden osingoista sekä 75 % listaamattoman yhtiön osingoista tietyin edellytyksin. Osakehuoneistojen vuokraamisesta saatavat pääomatulot sen sijaan jakaantuvat lähes puoliksi – naiset saavat niistä 43 prosenttia. Ilmeisesti vuokratut asunnot omistetaan usein puoliksi ja niinpä myös vuokratulot jaetaan puoliksi.

Pienemmissä pääomatuloluokissa tulot jakaantuvat vielä suhteellisen tasan, mutta korkeammissa pääomatuloluokissa ero on vahva. Alla olevasta kuvasta näkyy, että alle 500 euron veronalaiset pääomatulot menevät käytännössä puoliksi. Sen sijaan yli miljoonan pääomatuloista 87 % maksetaan miehille.

Entistä erikoisemmaksi tilanne muuttuu, kun katsotaan saajien lukumääriä. Pääomatulojen saajista naisia on enemmistö, 53,4 %. Enemmistö pääomatulojen saajista on siis naisia, mutta he saavat alle kolmanneksen tuloista. Tästä seuraa, että ero keskimääräisessä pääomatulossa on suuri: miehet 6 293 ja naiset 2 233. Pääomatuloissa naisen euro on siis 35 senttiä.


Mitkä syyt voivat selittää eroa?


Suurituloisista suurin osa on miehiä, ja tietysti suuret palkkatulot johtavat helposti myös sijoitettavan omaisuuden kasvuun. Esimerkiksi yli 300 000 euron palkkatulonsaajissa oli miehiä 3 763 ja naisia 695.

Ehkä monessa perheessä mies vastaa perheen omaisuuden sijoittamisesta. Keskittäminen voi toki olla järkevää esimerkiksi kaupankäyntikustannusten ja säilytyspalkkioiden minimoimisen kannalta. Voidaan kuitenkin kysyä, miksi juuri miehet vastaavat sijoittamisesta. Ehkäpä sijoittamista pidetään perinteisenä ”miesten työnä”?

Naiset voivat olla myös varovaisempia sijoittajia kuin miehet. Tällöin tuotot jäävät heikoimmiksi kuin enemmän riskejä ottavilla miehillä.

Yrittäjissä enemmistö on miehiä ja yritystoiminnasta kertyy pääomatuloja esimerkiksi veronalaisten tai verottomien osinkojen muodossa. Myös yrityksen myynnistä kertyy pääomatuloja.

Yli miljoona naista saa osuuskuntien pääoman palautuksia. Yleensä nämä palautukset ovat muutamia euroja, joten on selvää, että tämä vaikuttaa keskiarvoa laskevasti.

vuoskariblogiVuosikertomus on osa viestintäkokonaisuuttamme. Viime syksynä herättelin keskustelua, mikä merkitys vuosikertomuksella on brändillemme.

Kyseenalaistimme rohkeasti julkaisun merkityksen suhteessa virallisiin tulosohjausasiakirjoihin ja pohdimme, pystyykö vuosikertomus nykyisessä nopeatempoisessa viestintämaailmassa tarjoamaan jotain uutta tai toisenlaista näkökulmaa tekemiseemme.

Moni ei tiedä, että valtion tulosohjauksen keskeisimpiä suunnitelmia ovat tulossopimukset ja eduskunnan päättämä talousarvio. Seurantatiedoista taasen keskeisimmät ovat tilinpäätös ja varsinkin siihen kuuluva toimintakertomus sekä ministeriön antama kannanotto tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen. Tulosohjaukseen liittyvät suunnitelma- ja seurantatiedot ovat julkisia ja ne löytyvät Verohallinnon osalta vero.fi-sivulta Verohallinnon tulosohjausasiakirjat.

Tästä syystä vuosikertomuksen rooli on täysin eri kuin esimerkiksi pörssiyhtiölle.

Mikä vuosikertomuksen arvo brändillemme siis on? Päädyimme lopulta siihen, että vuoskarilla on oma roolinsa: sen avulla pystymme parhaiten kertomaan sidosryhmillemme niistä konkreettisista toimista, joita olemme tehneet, jotta verovaje olisi pieni ja verotus hoituisi jouhevasti ja veroasiat mahdollisimman vähällä vaivalla.

Kolme kysymystä, joihin haluamme vuosikertomuksella vastata, ovat:

  • Miten onnistumme strategiamme toteuttamisessa ja miten vastaamme toimintaympäristön tuomiin haasteisiin?
  • Miten innovatiivisia olemme ja miten palvelumme kehittyvät?
  • Miten motivoitunut ja osaava henkilöstömme on?

On luontevaa, että julkaisu ilmentää tapahtuvaa kehitystä omalta osaltaan. Toimintamme uudistumisen myötä myös ilmaisumme uudistuu. Kehitämme rohkeasti uudenlaisia toimintatapoja ja palveluja. Seuraamme aikaamme ja haluamme tehdä asiat jatkuvasti paremmin eli on luontevaa, että julkaisumme noudattavat näitä samoja polkuja.

Tutustu vuoden 2017 toimintaamme vuosikertomuksessamme!

Today, Helsinki is the home to approximately 90,000 people whose roots are outside Finland. According to the latest population projections, in ten years more than fifth of Helsinki’s population will speak something other than Finnish, Swedish or Sami as their mother tongue.

When you move to Finland, whether you are coming to live in Helsinki or anywhere else in here, you will face all the same issues a new domicile brings with it.

You need a residence permit, you have to get a personal identity code, you must register as a citizen, etc., etc. It takes a long time and a lot of effort to get all the necessary documents, and our strange language and limited office hours don’t make it any easier. Believe me, I know – the Finnish tax system is not the easiest.

The Tax Administration is here to help you

A few years ago, we made a trip to Tallinn and gave Finnish tax numbers and tax cards to Estonian construction workers who were planning to come here to work. We travelled there beforehand so that the workers coming here could start working right away without having to pay a visit to a Finnish tax office first. We got excellent feedback from this cooperation with the Estonian tax officials.

Some seasonal workers, such as berry pickers, come to Finland in huge groups and all at once – the berries have to be picked quickly before they go bad and rot away on the forest floor. The berries can’t wait for slow paperwork. Because of this, for several years now we’ve had a special service for groups like berry pickers: we go the berry farms and put up a pop-up tax office!

In addition to our other tax services, we give lectures to immigrants, asylum seekers and university employees from abroad. You can find our teaching materials in English on our website, tax.fi.

But this is not enough!

We want to you to be able to take care of everything surrounding settling to our country in a one-stop shop. We have followed the example of some of the other European capitals, and just before Christmas we opened IHH – International House Helsinki.

IHH provides a wide range of information and public authority services to meet the needs of international newcomers in the Helsinki metropolitan area. IHH also offers free advisory and counselling services to employers on issues related to international workforce.

The service started out as a pilot, but is planned to be made permanent. In addition to us, participants in the pilot include Helsinki’s Immigration Information service, Southern Finland’s Register Office and TE-Services, Kela, Finnish Center for Pensions and Helsinki Region Chamber of Commerce.

What do we offer at IHH?

Naturally, we provide information about taxation in Finland. You can also apply for a tax card at IHH, or a tax number if you happen to need one. You can read more here.

In the future, a service like this will hopefully no longer be needed – after all, our goal is to make taxation as automatic as possible. One major step towards this goal would be an international identification system, because right now one of the many challenges for people moving to Finland is to get Finnish online banking codes.

These personal codes are required for identification in almost every online service, and if you cannot access online services, taking care of official matters – such as taxation – gets even more complicated.

Twiit me @harrietmalleniu

Julkaisimme viime viikolla yritysasiakastutkimuksemme tulokset. Palveluitamme pidetään nykyaikaisina ja asiantuntevina, ja kokonaisuutena toimintaamme tyytyväisiä on yli 80 prosenttia yritysasiakkaistamme. Samalla vain kolme prosenttia on tyytymättömiä toimintaamme. Tuloksista oli selkeästi tunnistettavissa, että entistä harvemman yritysasiakkaamme on mahdollista arvioida palvelukohtaamisia kanssamme, koska useimmin asiakkaamme alkavat olla tekemisissä vain verkkopalvelujemme kanssa.

Asiakaskokemus ja mielikuva meistä muodostuu siis entistä useammin verkkopalveluidemme ja mahdollisen muun julkisuuden perusteella

Onpa se sitten ansaittua tai ansaitsematonta. Enkä usko, että kehityksen suunta muuttuisi tästä, sillä myös tulevaisuudessa tavoitteenamme on edelleen vähentää asiakkaidemme tarvetta hoitaa asioitaan meidän kanssamme. Useat meneillään olevat kehityshankkeet pyrkivät siihen, että asiakkaiden tiedot kulkevat paikasta toiseen tietojärjestelmien välillä, ilman että asiakkaan tai meidän tarvitsee sitä mihinkään tallentaa. Saimme tutkimuksessa yrittäjäasiakkailtamme kiitosta myös siitä, että veroasiat pystyy hoitamaan entistä paremmin Verohallinnon ohjeiden avulla.

Aikaisempaa harvempi yhteydenpito johtaa tietenkin myös siihen, että jos ja kun asiakkaan sitten täytyy olla meihin yhteydessä, kyseessä on aina jokin hieman kinkkisempi asia ratkaistavaksi. Se taas tarkoittaa, että yksittäisten kohtaamisten merkitys asiakkaillemme, ja sitä kautta myös meille, korostuu entisestään.

Kinkkisemmät kysymykset johtavat todennäköisesti myös siihen, että jatkossa meidän täytyy entistä useammin sanoa ”En tiedä, mutta otan selvää!”

Tämä ei ole aina helppoa, kun haluaisi antaa vastauksen apteekin hyllyltä, mutta onneksi asiakkaamme elävät tässä samassa monimutkaisessa maailmassa ja tietävät kokemuksesta, että tänä päivänä ”En tiedä, mutta otan selvää.” –vastaus usein tarkoittaakin, että kysymyksesi on otettu tosissaan ja saat siihen varmasti luotettavan vastauksen.

Kaikessa kehittämisessämme entistä asiakaslähtöisemmäksi olemme koettaneet ottaa myös asiakkaamme kehitystyöhön mukaan. Asiakkaamme eivät sitä kuitenkaan ole vielä näin kokeneet. Alle puolet yritysasiakkaista näki, että kehitämme palvelujamme yhteistyössä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa kuunnellen ja ennakoiden heidän tarpeitaan kuten arvoissamme lupaamme.

Selkeitä haasteita tulevaisuudellemme ovatkin entistä monimutkaisempien asiakastilanteiden kohtaamiset ja samalla asiakkaiden mukaan ottaminen kehittämiseen – niin, että näitä kohtaamisia ei alunkaan perin tulisi vastaamme. Sekä tietenkin se, miten saamme pidettyä yllä asiakaslähtöistä mielikuvaa itsestämme vaikka mielikuvat meistä luodaan useammin muualla kuin henkilökohtaisissa kohtaamisissa.

Lisätietoja asiakastutkimuksestamme saat minulta joko kommentoimalla tähän kirjoitukseen tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen janne.myyry(a)vero.fi. Henkilöasiakkaiden tutkimuksesta kerroinkin jo syksyllä: Koiran hännän nostamisella on puolensa.

Jatketaan myös twitterissä! @jannemyyry

 

%d bloggers like this: