Maksamisen tavat ovat muuttuneet huimasti viime vuosien aikana. Enää ei tarvitse ängetä lompakkoa täyteen seteleitä tai odottaa päiväkausia tilisiirron saapumista. Kirppariostotkin voi hoitaa nykyään pelkällä kännykällä.

Virtuaalivaluuttatapahtumat, esimerkiksi bitcoinien transaktiot, kirjautuvat lähes viiveettä bittiavaruudessa, kun bitcoinien omistusoikeus siirtyy yhdeltä bitcoin-käyttäjältä toiselle vertaisverkon välityksellä ja tallentuu julkiseen tietokantaan, Blockchain-järjestelmään.

Virtuaalivaluuttojen arvoa ei määrittele mikään keskuspankki, vaan arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella. Reaaliaikaisuuden lisäksi virtuaalivaluuttojen hyödyiksi on koettu anonymiteetti tai ainakin osittainen sellainen – varsinkin, jos tarkoituksena on välttää puuhien tuleminen viranomaisten tietoon. Virtuaalivaluuttaa voidaan käyttää puhtaasti rikollisessa toiminnassa, kuten huumekauppojen maksuvälineenä. Sivukujilla kulkeminen on varmasti mukavampaa virtuaalilompakon kuin ruskean kirjekuoren kanssa.

Täysin riskittömiä virtuaalivaluutat eivät ole: servereitä voidaan hakkeroida ja bitcoinit varastaa, bitcoinin arvo vaihtelee suurestikin ja lisäksi meillä viranomaisilla on keinomme nuuhkia virtuaalisia jalanjälkiä. Valvomme virtuaalivaluutoista saatuja tuloja esimerkiksi vertailutietojen pohjalta.

Tässä vaiheessa toimenpiteet ovat kohdistuneet muutamiin viime vuosiin, jolloin virtuaalivaluuttojen arvo on vaihdellut huomattavasti. Prosentuaalinen voitto on voinut muodostua erittäin suureksi, kun taas kurssitappioita ei ole verotuksessa hyväksytty. Jos havaitsemme, että bitcoinien avulla saadusta tulosta on maksamatta huomattava määrä veroja, seuraamus voi olla rikossyyte eikä veronkorotus.

Virtuaalitoiminnasta saattaa siis tulla ihan oikeat eli epävirtuaaliset mätkyt.

Koska virtuaalivaluutat eivät ole virallisia valuuttoja, niiden verotukselliseen käsittelyyn ei sovelleta samoja säännöksiä kuin virallisiin. Ne eivät myöskään ole arvopapereita, joten niitä eivät koske säännökset myyntivoitoista ja -tappioista. Virtuaalivaluuttojen myyntiä verotetaan ns. yleisen periaatteen nojalla.

Eli kun saat euromääräistä hyötyä, maksat myös veroa siitä. Vaikka virtuaalivaluutoilla voit maksaa ostoksesi esimerkiksi maitokaupassa – jos kauppias hyväksyy valuuttasi – mätkyt hoituvat vain euroilla. Tämä on kylmä totuus, vaikka pyrimmekin verotuksen reaaliaikaisuuteen.

Lisätietoa virtuaalivaluuttatulojen ilmoittamiseen on vero.fi:ssä. Samasta asiasta löytyy infoa myös hieman raflaavammilla otsikoilla mm. Talouselämästä ja Tekniikka&Talous-saitilta.

T: @Mattila_Jaakko

Vastuuvapausklausuuli:
Koska olen verottaja ja verotan lähtökohtaisesti kaikkea mikä liikkuu, en ota tässä kirjoituksessa kantaa, pitäisikö virtuaalivaluutoille antaa virallisen valuutan asema vai ei.

Ihannemaailmassa verovalvonta on tarpeetonta, koska kaikki maksavat verot oma-aloitteisesti oikein. Valtion ei tarvitse palkata virkailijoita vahtimaan, että asia hoituu.

Ihan vielä emme ole ihannemaailmassa. Valvontaa siis tarvitaan, jotta verovarat saadaan kerättyä oikean suuruisina ja oikeaan aikaan – ja oikeudenmukaisesti kaikilta, joita laki velvoittaa.  Viime aikoina on ollut erilaisia vilppitilanteita, jotka on havaittu kiitos verotarkastajien valvovan silmän.

Ennakonpidätyshuijauksissa oli kyse siitä, että yritykset olivat antaneet ei-todellisia vuosi-ilmoituksia tarkoituksenaan saada työntekijöille veronpalautuksia väärin perustein. Useissa tapauksissa feikki-ilmoituksilla väitettyjä ennakonpidätyksiä ei ollut pidätetty tai maksettu lainkaan, eikä itse työtäkään välttämättä tehty.

Jos katselen yllä linkattua uutista veronmaksajan ja yrittäjäperheen näkökulmasta, olen ennen kaikkea iloinen: epärehellisten välistävetäjien toimintaa on torpattu!

Verotarkastajan näkökulmasta uutinen on myös hieman masentava: ääh, nyt joudutaan tuokin ilmoituskasa penkomaan juurta jaksain. Vaikka penkominen on mielenkiintoista, se on pois jostain muusta työstä.

Lisäksi juurta jaksain penkominen tarkoittaa usein sitä, että asian selville saamiseksi ja ilmiön suuruuden hahmottamiseksi joudumme vaivaamaan myös oikein toimivia yrityksiä ja henkilöitä.

Se voi tarkoittaa selvityspyyntöä tai vertailutietojen kyselyä – ei nimittäin ole ihan helppoa selvittää, mikä vuosi-ilmoitus on huijausta ja mikä ei. Feikki-ilmoituksen erottamiseen oikeasta ilmoituksesta tarvitaan osaavia ihmisiä, työkaluja ja aikaa. Usein myös jeesiä teiltä asiakkailta.

Onpa vilppiä pystytty estämäänkin, kuten alv-petoksia, eikä vain havaitsemaan jälkikäteen.

Verotarkastajien työpanos oli tarpeen identiteettivarkauksien avulla tehtyjen alv-petosten torjunnassa, mutta samalla lähes kaikkien arvonlisäveropalautusten käsittely viivästyi. Käytännössä tämä tarkoitti, että alv-palautukset tulivat monen yrityksen tilille myöhässä.

Voin uskoa sen, että oikein toimivaa veronmaksajaa ärsyttää, kun häntä häiritään syyttä, mutta emme häiritse kiusataksemme.

Koittakaa kestää meitä. Sori.

T: @PiaAnsamaki

Välittämisen vaikeus verotuksessa

Luulisi, että se ei ole niin vaikeaa. Nimittäin välittäminen. Kyllä me täällä Verohallinnossa välitetään. Asiakkaista ja yhteiskunnan rahoittamisesta.

Lisäksi välitämme eteenpäin kaupparekisteriin julkaistavaksi ennen kaikkea osakeyhtiöiden tilinpäätöstietoja – jos välitämme. Se ei aina nimittäin onnistu.

Jotta Verohallinnon lakisääteinen velvollisuus välittää Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH) yritysasiakkaan tilinpäätöksen onnistuisi, asiakkaan on pitänyt osata valita asiointipalvelussa veroilmoituksen 6B tilinpäätösliitteelle oikea liitetyyppi. Näin siis, jos hän jättää, ja toivon mukaan jättää, veroilmoituksen sähköisesti. Jos taas paperinen veroilmoitus on asiakkaan mielestä kivempi, hänen on täytynyt osata niitata tilinpäätöstiedot tietyllä tavalla ja tiettyyn liitelomakkeeseen.

Verkossa veroilmoituksensa jättävän siis kannattaa välittää liitetyypin valinnasta, koska kaupparekisteriin välitettävien tilinpäätöstietojen ilmoittamiseen on varattu nimenomaiset liitetyypit. Näitä ilmoittajan tulee käyttää ja niin, että ne kohdistuvat oikeaan liitteeseen.

Jos antaa veroilmoituksen Yhteisöjen veroilmoituspalvelussa, oikean liitetyypin valintaa ohjaavat alasvetovalikot, joiden avulla ei voi erehtyä. Näin asiakas saa annettua palvelun kautta kaupparekisterissä julkaistavat tiedot, mutta voi halutessaan antaa esim. vielä vahvistamattoman tilinpäätöksen vain Verohallinnon käyttöön.

PRH:lle välitettävät liitetyypit ovat omassa valikossaan (esim. ”Tilinpaatos”) ….

 

 

…. ja vain Verohallinnon käyttöön jäävät omassaan (esim. ”Tilinpäätös vain Verolle”). 

 

Oikeita liitetyyppejä käyttämällä asiakirja päätyy juuri sille määritellylle radalle ja lopulta oikealle pääteasemalle.

Ja sitten se niitti, joka muuttaa kaiken paperisesti asioivan kohdalla.

Virheiden mahdollisuus kasvaa, jos yritys antaa veroilmoituksen paperilomakkeella. Paperin kanssa joutuu huomioimaan aivan erilaisia tekijöitä kuin sähköisessä veroilmoituksessa. Lähes mitättömältä tuntuvat asiat saattavat nousta aivan ratkaisevaan asemaan – kuten yksittäisen niitin paperinlävistyskyky. Lisäksi tilinpäätöstietojen antaminen paperilla vaatii lukuisia vähemmän hohdokkaita työvaiheita, jotka sähköisestä liittämisprosessista puuttuvat.

Näin se on nähtävä ja tehtävä, jos haluaa saattaa paperiset tilinpäätöstiedot automaattisesti kaupparekisteriin:

Aseta PRH:lle välitettäväksi tarkoitettujen tilinpäätösasiakirjojen päälle kansilehdeksi lomake 63.
Tasaa mahdollisesti korkeaksi kasvava pino jokaisesta reunasta huolellisesti.
Laita siistin ja nätin nipun kulma nitojan väliin.
Nido paperinippu yhteen – ja näin taas yksi hieno toimistotarvike tuntee itsensä hyödylliseksi.

Aivan. On syynsä sille, miksi sanotaan ”uppoaa kuin veitsi sulaan voihin”, eikä ”uppoaa kuin niitti PRH:lle välitettävään tilinpäätösaineistoon”.

Aina se niitti ei uppoa. Jos niitti ei ole pitänyt tai se on unohtunut, jää tilinpäätösaineisto Verohallinnosta välittämättä eteenpäin.

Joka tapauksessa kusti polkee ja paperiposti saapuu Verohallintoon. Paperista veroilmoitusaineistoa käy ensivaiheessa läpi liitelomakkeen 63 tarkastaja. Hän seuloo veroilmoituksista kaikki lomakkeet 63 – ei siis veroilmoitus veroilmoitukselta tarkista annettujen veroilmoitusten tai liitteiden tietoja – ja kiikuttaa paperiniput hallin toiselle laidalle niitintarkastajan työpöydälle.

Ja niitintarkastaja on armoton.

Jos liitelomake 63 löytyy, mutta siinä ei ole mitään kiinnitettynä, kaupparekisteriin välittyy pelkkä lomake. Ja jonkun ajan päästä PRH kyselee osakeyhtiöltä puuttuvaa tilinpäätöstä. Osakeyhtiössä ihmetellään että mitä, mehän jätimme ne liitteet niin nätisti sinne veroilmoituksen väliin!

Jos taas niitti on vahingossa napannut pinoon mukaan kauppalaskuja, lähtevät nekin uljaasti kohti PRH:ta julkaistavaksi kaupparekisterissä. Ja jonkun ajan päästä tutut kyselevät mitä sää nys semmostakin menit ostaan…

Jotta osakeyhtiö, osuuskunta tai ei-keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö saisi kaupparekisteriin päätymään juuri haluamansa asiakirjat, suosittelen, että veroilmoitus ja sen myötä tilinpäätöstiedot annetaan sähköisesti – ja valitsemalla tiedostoille oikeat liitetyypit.

Minkälaisia ne liitetyypit ovat selviää tilinpäätösasioista usein kysyttyjen listalta kohdasta 13. Tältä UKK-listalta löydät suurin piirtein kaiken mitä tilinpäätöstietojen liittämiseen veroilmoitukseen on tiedettävissä.

Terveisin @LTuomarla

Svenskspråkig sammanfattning

Lauris bloggtext handlar om hur bokslutsuppgifter bör bifogas till skattedeklaration 6B om man vill att uppgifterna automatiskt förmedlas till handelsregistret.

Skatteförvaltningen är skyldig att förmedla t.ex. aktiebolags bokslutsuppgifter till Patent- och registerstyrelsen, men detta sker automatiskt endast under följande omständigheter:

Om man lämnar ett bolags skattedeklaration elektroniskt måste bokslutsuppgifterna namnges enligt vissa bilagetyper.

Om man deklarerar på papper måste bokslutsuppgifterna häftas ihop med bilageblankett 63.

Det blir färre fel med bifogandet om man deklarerar elektroniskt t.ex. i Samfundens skattedeklarationstjänst. E-tjänsten erbjuder rätt bilagetyper då kunden ska bifoga dokument till skattedeklarationen.

Här finns svar på de vanligaste frågorna om inlämning av bokslutsuppgifter och om förmedlingen av dem till handelsregistret:

– I svaret till fråga 13 finns namnen på bilagetyperna som har reserverats för bokslutsuppgifter.
– I svaret till fråga 9 beskrivs hur bilageblankett 63 ska fogas till bokslutsuppgifterna.

Palvelut kaupaksi verovähennyksillä

Tilastojen mukaan kotitalousvähennystä hyödyntää suuri joukko veronmaksajia. Vuonna 2015 vähennyksen sai noin 400 000 suomalaista. Määrä on iso verrattuna veronmaksajien kokonaismäärään. Siitä voidaan myös päätellä, että kansalaisten veroinho on joko suunnattoman suuri tai sitten palveluille on oikeasti kysyntää.

Itse veikkaisin, että jälkimmäinen on lähempänä todellisuutta. Vähennys tekee reilun pelin kannattavaksi oikeille tarpeille.

Työsuorituksia, kuten kattoremontteja ja viikkosiivousta, näkee usein markkinoitavan kotitalousvähennyksen avulla. Mainoksessa kerrotaan, että sinä maksat vain puolet ja toinen puoli laitetaan veronmaksajien  hoidettavaksi.

Kun ostat palvelun, saat reilun alennuksen veroista. Jotta asia olisi helposti hahmotettavissa ja reilu kaikille, on vähennyksen määrä 50 % yritykselle maksetusta työkorvauksen määrästä. Vähennyksen saa suoraan verosta. Pienten summien hallinnollisen taakan vähentämiseksi on 100 euron omavastuu.

Kun firma on onnistunut myymään kotitalousvähennyspalvelun, niin tilastojen valossa kovin moni unohtaa sitten hyödyntää sen. Kotitalousvähennysvaatimuksia esitetään kovin usein vasta muutosverotuksessa vuosia jälkikäteen.

Tämä on harmillista, sillä vähennyshyödyn saisi heti, kun hakisi netissä muutosta verokorttiin. Ei kovin vaikeata, mutta ehkä rahat ovat paremmassa tallessa kuin omalla tilillä.

Setelien luvattu maa?

Lounasseteleistä on tullut niin suosittuja, että niitä on alettu pitää jo eräänlaisena saavutettuna kansalaisetuna, joka kuuluu automaattisesti kaikille riippumatta siitä, tehdäänkö työtä vai ei.

Kun Verohallinto kiinnitti taannoin huomiota siihen, että elektronisia lounasseteleitä pitäisi käyttää sääntöjen mukaiseen tarkoitukseen, syntyi asiasta kauhea haloo. Seteleitä pitäisi voida myydä lisätulojen saamiseksi.

Lainsäätäjä on halunnut kannustaa työntekijöitä syömään lounastunnilla antamalla lounasseteleille veroedun. Kun setelin voi vaihtaa vain veroedulla tuettuun ruokaan, niin ne jotka saattaisivat muuten jättää syömättä, saattavat raaskia nauttimaan lounaansa. Tämä on pitkällä tähtäyksellä hyvä asia kaikille.

Lounassetelin innoittamana on syntynyt erilaisia muita verotuettuja seteleitä markkinoille. Ostetaanko näitä vain veroetujen saamiseksi vai onko niille oikeasti tarvetta? Itse uskon enemmän jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Jo jotain omistavien verosuunnitteluväline?

Kapitalisaatiosopimus on vakuutusyhtiön kanssa tehtävä säästämis- tai sijoitustuote, jossa ei ole ketään vakuutettua. Vakuutusyhtiö sijoittaa joko oman harkintansa tai sijoittajan toimeksiantojen mukaisesti sopimuksen alle maksetut rahat.

Varojen sijoittamisesta välittömästi kertynyt tulo on vakuutusyhtiön eikä sijoittajan tuloa. Myöskään sijoituskohteiden vaihdosta ei veroteta sijoittajaa. Sijoittajaa verotetaan vasta kun hän nostaa varoja ulos. Kuitenkin omat säästöt saa nostaa ennen tuoton nostoa.

Tilastojen valossa kapitalisaatiosopimukset ovat olleet suosittuja. Niihin liittyy veroetuja kun se suojaa pääomatulon verolta, mutta kolikon kääntöpuolena ovat vakuutusyhtiön veloittamat  kulut. Lisäksi niistä aiheutuvaa tappiota ei saa vähentää ja se on ongelmallinen perintöverotuksessa. Kaikille ne eivät vain sovi.

Kyse on sinun rahoistasi

Veroporkkanoilla ja niiden muutoksilla on vaikutusta kysyntään. Suuri enemmistö tuskin kuitenkaan käyttää omia rahojaan vain porkkanoiden saamiseksi. Erilaisille tuotteille ja palveluille on kysyntää. Itse asiassa kotitalousvähennys saattaa lisätä verotulojen määrää kun työ siirtyy reilun pelin sääntöjen piiriin.

Hyvin harvalla veromyönteisyys on niin jäinen, että asunto maalautetaan kerran vuodessa sopiviin sävyihin kotitalousvähennyksen saamiseksi. Perheoikeudellisista syistä se voi kyllä olla joillekin tarpeen kun uusi sisustuslehti tulee kotiin…

Jaa ajatuksiasi kanssani Twitterissä @petrimanninen

Kyllä, kaikki muuttuu hyvä Aina Inkeri Ankeinen ja Verohallinto on matkalla kohti sujuvaa sähköisyyttä, kuten kollegani Tarja Rautio taannoin totesi omassa tekstissään.

Kun esitäytetty veroilmoitus putoaa postilaatikosta näin keväällä, moni meistä rustaa täydennykset ilmoitukselle ja pudottaa ilmoituksen palautuskuoressa postilaatikkoon. Tuttu rutiini toistuu vuodesta toiseen, vaikka muuten tekisimme ruokaostokset verkossa ja tarkistaisimme pankkitilin saldon älypuhelimesta.

Tottumus saa tarttumaan paperiin

Ei auta, vaikka verkossa ilmoittaminen sujuu vaivattomammin, apua löytyy chatissa jopa iltakymmeneen eikä liitelomakkeiden kanssa tarvitse pelata. Paperipalauttajan päätä ei käännä edes se, että verkossa tiedot ovat jo kauan ennen kuin kirjekuori saapuu kotiin tai että ilmoituksen voi verkossa lähettää uudestaan.

Moni paperisti ei ole edes käynyt kokeilemassa verkkopalvelua. Harva kokeilija nimittäin enää palaa vanhaan, mutta hyppy tuntemattomaan ja ensimmäinen askel muutoksen tiellä on hankala.

Keitä tosielämän aina inkerit ovat?

Heitä löytyy jokaisesta ikäryhmästä ja kaikkialta Suomesta. Saatat valita paperivaihtoehdon, olitpa sitten korkeasti tai matalasti koulutettu, tienasit paljon tai vähän.

Maaseudulla verkostakieltäytyjiä on isoja kaupunkeja enemmän. Maantieteellisesti verkko vetää eniten pääkaupunkilaisia, vähiten ahvenanmaalaisia.

Suomenkieliset päätyvät verkkoon ihan vähän ruotsinkielisiä useammin, mutta ei tämä ole kielikysymys.

Ikäkään ei suojaa paperilta. Nuoret suuntaavat verkkoon vanhempia useammin, mutta silti alle 45-vuotiaistakin paperin valitsee melkein joka kolmas.

Älä ole ankea

Tänä keväänä on aika kokeilla uutta ja sulkea sisäinen Aina Inkeri Ankeinen kaappiin pölyttymään. Kirjautumisen takana odottaa iloinen yllätys. Kokeile: vero.fi/veroilmoitus.

Kommentoi Twitterissä @harrietmallenius

OmaVeron kehitys yhtä varmaa kuin kevään tulo

Verotili-palvelun korvaaminen OmaVerolla on herättänyt kysymyksiä. Miksi ei vaan rakennettu vanhan palvelun päälle uutta? Joku on jopa epäillyt, ettei meillä täällä Verohallinnossa ole muutakaan tekemistä kuin turhaan puljailla.

Syynä ei ollut tekemisen puute, vaan todellinen tarve.

Tällä hetkellä Verohallinnossa korvataan verotuksen vanhoja tietojärjestelmiä uusilla, koska niistä useimmat ovat tulleet elinkaarensa päähän, ja niiden ylläpito ja kehittäminen ovat käyneet liian kalliiksi. Myös Verotili-palvelun taustalla ollut järjestelmä korvattiin vuodenvaihteessa.

Verotili-palvelu oli vain ikkuna verotustietoihin, kuten on OmaVerokin, ei itse järjestelmä, jossa verotustyö tehdään. Siksi taustalla tapahtuvat järjestelmämuutokset vaikuttavat myös verkkopalveluun. Joten Verotili-palveluun olisi väistämättä pitänyt tehdä muutoksia, jos se olisi haluttu pitää tuotannossa.

Muutoksia todellakin olisi pitänyt tehdä, jotta sinne olisi saatu yhdistettyä muita palveluja ja rakennettua uusia toimintoja, muun muassa sellaisia, joita Verotili-palvelun käyttäjät ovat toivoneet. Ja näiden muutosten kehitystyö olisi ollut hidasta ja kallista. Hitaampaa ja kalliimpaa kuin mitä OmaVeron kehittäminen on.

Tärkeä pointti Verotili-palvelun korvaamiseen OmaVerolla on siis se, että nyt Verohallinnolla on tilaisuus a) vastata aikaisempaa paremmin Verotili-palvelua käyttäneiden asiakkaiden tarpeisiin ja b) tarjota yhä enemmän palveluja sähköisesti kaikille asiakasryhmille.

A-kohdassa taisi monelta Verotili-palvelun ystävältä mennä kahvi väärään kurkkuun. Ai, että miten OmaVero muka palvelee paremmin!?

Totta on, että OmaVerosta on tullut kielteistä palautetta, mutta on risujen joukossa myös ruusuja.

Positiivinen palaute on kehitystyölle tärkeää, koska sen avulla tiedämme missä on menty oikeaan suuntaan. OmaVero tuo hyviä uutisia niille, jotka ovat jo nyt tyytyväisiä uuteen palveluun: lisää hyvää on luvassa.

Niille, jotka ovat vähemmän tyytyväisiä palveluun, kevätlinnut kertovat ”Älkää heittäkö kirvestä kaivoon, OmaVerossa teitä kuunnellaan!” Kriittisemmän palautteen avulla olemme tunnistaneet ongelmakohtia, joita pyrimme parantamaan.

Eli OmaVero kehittyy koko ajan. Esimerkiksi nyt on toteutettu toivottu muutos: verokauden tapahtumat saa ladattua tiedostona, jotta tietoja voi käsitellä vaikka Excelissä.

Ei Verotili-palveluvainaakaan pelkkää hehkutusta saanut elinkaarensa aikana. Myös sen osalta palaute jakautui kehuihin ja kritiikkiin. Vältytäänkö OmaVerossa risuilta tulevaisuudessa, jää nähtäväksi. Tuskin, mutta me todellakin yritämme pitää risukasan pienenä.

Erään käytettävyysasiantuntijan mukaan rajattomalla budjetilla ja ajalla voidaan rakentaa palvelu, johon jokainen käyttäjä on tyytyväinen. Täällä Verohallinnossa meillä ei sellaisia budjetteja ole. Onko jossain muualla?

Ja se B-kohta.

OmaVeroa rakennettaan palvelemaan eri käyttäjäryhmiä, ei ainoastaan Verotili-palvelun käyttäjiä. Ja on muistettava, että jokaisen käyttäjäryhmän sisältä löytyy yhtä monta käyttökokemusta kuin on käyttäjää, oli sitten kyseessä henkilöasiakas, yrittäjä tai kirjanpitäjä.

Me kehittäjät tasapainottelemme eri tarpeiden välillä ja yritämme löytää ratkaisun, joka palvelee mahdollisimman montaa.

Sitä kutsutaan kustannustehokkuudeksi.

Verokoura ulkomaisella pankkitililläsi

Kirjoitin syksyllä tietojenvaihtosirkuksesta eli siitä, että Verohallinto alkaa saada ovista ja ikkunoista tietoa suomalaisten ulkomaisilla tileillä lepäävistä varallisuuksista. Nyt kevään korvilla tämä on entistä lähempänä.

Automaattista ja muunkinlaista tietojenvaihtoa on toki pitkään ollut eri maiden veroviranomaisten välillä.

Muutos vanhaan on se, että vaihdettavan tiedon volyymi kasvaa uusiin mittoihin. Uudenlaiseen tietojenvaihtoon on sitoutunut yli 100 valtiota tai lainkäyttöaluetta.

Kenties onneksemme maailma ei muutu yhdessä eikä kahdessakaan yössä. Maiden kesken vaihdettavien tietojen määrä kasvaa osissa.

Ensimmäiset tiedot Suomeen saadaan syyskuussa.

crs

Minulta on kysytty paljon tietojenvaihdon muutoksiin liittyen. Yleisin kysymys on se, mitä Verohallinto tekee saamillaan tiedoilla.

Tarkoituksena on saatujen tietojen avulla tietenkin valvoa, onko Suomeen verovelvollisilta jäänyt ilmoittamatta sellaisia ulkomaisia tulojaan, joista vero pitäisi maksaa Suomeen. Jos on, otamme asiakkaaseen yhteyttä, verotamme tulon ja ohjaamme häntä jatkossa ilmoittamaan tiedot oikein. Saattaapa ilmoittamatta jättäminen johtaa rikostutkintaankin.

Miten analyysityö käytännössä tehdään, on oma kysymyksensä. Ihan helpolla saatavia tietoja ei voi yhdistää meidän tietokantaan, jossa henkilöt ovat nätissä järjestyksessä suomalaisten sotujensa pohjalta.

Riittävälle tietojen hyödyntämiselle on painetta, ovathan nämä uudet vaatimukset aiheuttaneet erittäin paljon työtä finanssilaitoksissa, erityisesti pankeissa, ympäri maailmaa. Eri maiden veroviranomaiset nimittäin saavat keskenään vaihdettavat tietonsa nimenomaan omien maidensa finanssilaitoksilta.

Pyrimme kattavaan riskilähtöiseen tietojen hyödyntämiseen ja tehokkaaseen analyysityöhön. Tietojen tunnistettavuuteen vaikuttavat mm. onko saadussa tiedossa syntymäaikaa tai suomalaista henkilötunnusta ja ovatko osoitetiedot oikein.

Niin Suomessa kuin muissakin maissa on vielä paljon tehtävää ennen kuin tieto ulkomaisesta tilistä jalostuu käsitykseen, onko kyseessä niin sanottu riskiasiakas vai riittääkö pelkkä asiakasohjaus.

Näitä kysymyksiä mietittiin pari viikkoa sitten OECD:n kokouksessa Pariisissa, johon itsekin osallistuin. Siellä eri maiden verohallintojen edustajat puivat yhdessä tietojenvaihtoa, ja päällimmäisinä olivat tietojen tunnistamiseen ja hyödyntämiseen liittyvät asiat.

Entä kuinka monen suomalaisen tulo- ja varallisuustietoa tänä syksynä saadaan? Sitä kukaan ei vielä osaa tarkkaan sanoa. Oma veikkaukseni on, että saamme tietoa noin sadasta tai parista sadasta tuhannesta henkilöstä. Puhutaan siis väkimäärästä väliltä Lahti ja Espoo.

Mutta lähes varmaa on, että kappalemääräisesti suurin tietomäärä koskee kohtuullisen pieniä summia. Siten vain osa tiedoista on sellaista, jolle meidän kannattaa kohdistaa valvonnan toimenpiteitä.

Ja jottei jäisi väärää kuvaa: ulkomaisessa varallisuudessa ei ole mitään väärää, ainoastaan siinä, että jättää veronalaiset tulot ilmoittamatta.

Oikein toimivien asiakkaiden hallinnollista taakkaa emme halua lisätä, mutta tietoisesti väärin toimivien suuntaan keppi saakin mielestäni viuhua.

@Mattila_Jaakko

Maaliin vaikka väkisin

Viime aikoina Veronassa on kirjoitettu tiheästi muutoksesta. Ehkä teen virheen jatkamalla ensimmäisessä bloggauksessani samasta aiheesta. Nyt koodisanat ovat tuloverotus, Barca-PSG 6–1, veroilmoitus, hemmetinmoinen savotta.

Jännittävä tosiasia on se, että 6.3. anno domini 2017 vero.fi:hin ilmaantui yhteisöjen veroilmoitus(lomakkeet)** verovuodelle 2017.

Kylmä tosiasia puolestaan on se, että moniin näistä veroilmoituksista tehtiin muutoksia, joihinkin jopa paljon. Lisäksi luotiin uusia liitteitä, toisia muutettiin ja kolmansia poistettiin käytöstä.

Koska olen hiki hatussa, selkä limassa ja veren maku suussa – toki välillä keskikentällä syvään henkeä vetäen mutta en kertaakaan vaihtoa pyytäen – työskennellyt veroilmoitusten muutosten eteen, haluan parin esimerkin avulla kertoa miksi joitakin muutoksia on tehty.

Tihrusta siis kurkistusreiästä ja näe vilahdus tunnollista viranomaistyötä.

1. Kiinteästä kenttäkohtaisesta numeroinnista juoksevaan numerointiin

Tässä suhteessa olen vanhanaikainen. En siedä, sitä jos/kun numerot pelaajien selässä ovat kuin lottorivissä. Selkeintä on, että oikea laitapakki on numero kaksi, vasen laitapakki numero kolme ja se kovaotteinen toppari numero viisi.

Niinpä myös veroilmoituksen kohdissa on siirrytty numerointiin, joka alkaa alusta, eikä esim. numerosta 330. Ja numerojärjestyksessä myös edetään, kunnes tulee se 11. pelaaja tahi veroilmoituksen 14. kohta.

2. Kysymys/vastaus-logiikka uusiksi

Olemme luopuneet turhasta lämmittelystä. Asiakasta pyydetään nyt suoraan ilmoittamaan muuttunut toimiala.

Enää ei tarvitse erikseen ensin ilmoittaa, että juu, kyllähän se ihan tosiaan on muuttunut ja sitten vasta kakaista ulos uusi toimiala. Entä omistusmuutos? Onko se tapahtunut? Ei sitä tarvitse alkajaisiksi kertoa. Mutta jos näin on päässyt käymään, niin ilmoita toki vuosiluku.

Tuntuu, että myös PSG on luopunut lämmityksestä. Ainakin keskiviikkoisessa Mestareiden liigan ottelussa.

3. Oma kohta elokuvan tuotantotuelle

Kaikkiahan tämä koskee! Tai ainakin elokuvatuotannoille myönnetyn tuotantotuen saajia. Siis niitä yhtä, kahta. Mutta nyt on sillekin oma paikkansa osakeyhtiöiden ja osuuskuntien veroilmoituksessa 6B.

Tämä muutos ei ollut meidän keksintö, vaan tuli EU:n vaatimuksesta. Euroopan tasolla nimittäin halutaan seurata, mitä verotukia kustakin maasta löytyy. Suomi ei taida tämmöisillä tuilla juurikaan ketään houkutella.

4. Oma kohta osatuloutuksen saamisille

Analyytikkojemme pyynnöstä yhteisöjen veroilmoituslomakkeisiin on tullut oma kohta osatuloksen saamisten ilmoittamiselle. Tämä tieto oli toki aiemminkin esiin kaivettavissa, mutta nyt se pystytään automaation keinoin saamaan kätevästi esiin veroilmoituksista.

Iloitkaamme siis, että analyytikkomme entistä tehokkaammin saavat tietoonsa yrityksesi osatuloksen saamisen määrän. He päättelevät siitä yhtä sun toista, ja sinä saat juuri sitä ohjausta, neuvontaa ja valvontaa mitä osatuloutussaamisinesi tarvitset!

Toivon, että edellä jaettu tieto ei lisännyt kenenkään tuskaa. Toivon, että ette myöskään järkyty, kun kerron, että kaikki tiet eivät vie Roomaan vaan OmaVeroon.

Kyllä, verovuoden 2017 yhteisöjen veroilmoituksilla ja niiden liitteillä on Yhteisöjen veroilmoituspalvelun kautta linkki OmaVeroon. Pidän teitä jännityksessä, enkä vielä kerro mikä se on.

Sen verran voin paljastaa, että toisin kuin tämä päivän Roomassa, OmaVerossa gladiaattoreilla ei ole muovikypärää.

——

**Suluilla yritän ohjata teidän ajatuksianne pois mahdollisesta oletuksesta, että paperilomake yhä olisi veroilmoittamisen ykkösväline osakeyhtiöille, säätiöille, asunto-osakeyhtiöille sun muille yhteisöille. Esim. osakeyhtiöistä jo nyt noin 80 prosenttia antaa veroilmoituksen sähköisesti. Näin myös varmaan vapun tienoilla, kun 250 000 erilaista yhteisöä, joiden tilikausi on päättynyt joulukuussa 2016, jättää veroilmoituksen.

Verotarkastajat eivät työskentele nakuna

Edellisessä, liikkiksen suositussa bloggauksessani  verotarkastajat ja asiakkaat bondailivat ihanasti. Mikäli luit juttua ruusunpunaiset lasit silmilläsi ja juuri veronpalautuksia saaneena, saatoit saada käsityksen, että verotarkastukset päättyvät haliin ja niitä muistellaan lämmöllä vielä vuosienkin päästä.

Palataanpas maan pinnalle: joskus verotarkastuksilla syntyy vänkäämistä, jankkaamista ja kiusallisia keskusteluja.

Ikäviä tunnelmia voi syntyä, kun verotarkastuksilla havaitaan kirjanpidoissa aiheettomia matkalaskuja ja muita vähennyskelvottomia kuluja tai puuttuvaa myyntiä ja tekaistuja ostolaskuja. Mikäli tuloa ei ole ilmoitettu veroilmoituksellakaan ja aiheettomia kuluja on vähennetty, verotarkastaja esittää tulonlisäyksiä. Siitä taas seuraa jälkiveroa eli mätkyjä ja usein korotuksen kera.

Tuleva jälkivero tietysti harmittaa. Joskus niin paljon, että asiakas ei säästele aikaa ja mielikuvitusta siinä, kun miettii millaisella selityksellä maksusta voisi välttyä.

Siltä varalta, että sinun firmassasi on edessä verotarkastus, säästän aikaasi ja vaivaasi kertomalla millaiset kootut selitykset eivät ole menneet läpi – eivätkä mene. Ellei verolainsäädäntöön saada poikkeuksia sympaattisille, hauskoille tai traagisille tilanteille.

• Ravintolaan oli tehty alkoholin ostoja paljon enemmän kuin mitä oli myyty tai jäänyt varastoon. Piti siis selvittää, minne hankittu alkoholi oli kadonnut. Ravintoloitsijan selvitys ei ollut uskottava. Hän kertoi, että viinat olivat menneet työntekijän kurkusta alas. Määrät olivat sellaisia, että mikäli ne olisi juotu pääosin vapaa-ajalla, työntekijä olisi nyt haudassa.

• ”Emme voi mennä alasti töihin!” huudahtaa useampikin yrittäjä, kun ei saa hyväksyntää vaatetuksen vähentämiselle verotuksessa. Niin, emme me verotarkastajatkaan duunaa nakuna. Emmekä voi saada aikaan takautuvaa lakimuutosta tähän asiaan.

 Valokuva polkupyörästä ei yksinään riittänyt vakuuttamaan siitä, että yrittäjä ei ollut ajanut firman autolla yksityisajoja. Kiva foto se silti oli.

 Yrittäjä vaati, että työmatkalla ulkomailla mukana olleen puolison kulut pitää saada vähentää, sillä rouva toimi matkalla tulkkina. Ilmeni tosin, että puoliso ei puhu vieraita kieliä.

• ”En voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan!” Niin, samaa mieltä olemme me verontarkastajat. Tapauksessa verotarkastaja oli esittänyt, että yrittäjän matkalaskun mukaiset kilometrikorvaukset ja päivärahat Helsingin työmaalle ovat aiheettomat, koska yrittäjä oli kyseisenä aikana ollut lomalla ulkomailla. Tällä mystisellä selvityksellä ajateltiin ehkä yllättää verotarkastaja. Siinä onnistuttiin.

On varsin ymmärrettävää, että mätkyt harmittavat ja virheen myöntäminen voi olla vaikeaa. Helpointa ja mukavinta kaikille kenties on, jos otetaan virheistä opiksi.

Kaikkein onnellisin tilanne olisi tietysti se, että virhettä ei pääsisi syntymään. Joten kannattaa:

–> pitää tositteet järjestyksessä ja kunnossa koko ajan, koska jälkikäteinen selvittely voi olla hankalaa (edellä kuvattujen tilanteiden mukaisesti myös epämukavaa ja kiusallista)

–> kuunnella hyvää kirjanpitäjää: hän ei kysele huvikseen tai uteliaisuudesta, kuten ei kysele verotarkastajakaan.

Terveisin, @PiaAnsamaki 

Kyllä, kaikki muuttuu, Aina Inkeri

Putouksen sketsihahmo, tyytymätön eläkeläisneiti Aina Inkeri Ankeinen naurattaa kansaa hokemallaan ”onko kaiken aina pakko muuttua”. Kysymys on täysin validi varsinkin, kun puhutaan julkisen sektorin sähköisistä palveluista.

Sukulaisnainen, joka oli kanssani samaan aikaan synnytyslaitoksella, on riemuissaan siitä, että voi ladata bussikorttinsa netissä ja lunastaa e-reseptit mistä tahansa apteekista. Viimeksi kun kävin häntä tapaamassa, ärtymystä aiheutti kuitenkin verkkopankki. Ja sieltä se tuli:

”Onko kaiken aina pakko muuttua? Näitä muutetaan jatkuvasti, vaikka mitään uutta ei tule. Huvikseenko ne näitä muuttavat?”

Teki mieli vastata, että kyllä.

Jokainen uusi viestintäjohtaja ja tuoteomistaja laittaa palvelun uusiksi yhtä varmasti kuin uusi softa-arkkitehti käynnistää koodin refaktoroinnin. Muutos on hyödyllinen muutoksen käynnistäjän ammatilliselle egolle, mutta käyttäjän kannalta usein turha.

Kauppakorkeakoulussa opetettiin, että tuotteeseen kannattaa lisätä vain sellaisia ominaisuuksia, joiden arvo asiakkaille on suurempi kuin lisäämisen kustannus.

Turhat ominaisuudet nostavat hintaa ja avaavat oven kilpailijoille. Päteekö tämä julkisen sektorin sähköisiin palveluihinkin?

Julkisen sektorin pelikenttä on erilainen kuin yritysmaailman:

Ensinnäkin asiakkaina on usein koko yritysten ja kansalaisten kirjo.

Toiseksi kaikkia pitää palvella.

Kolmanneksi julkiseen sektoriin tyytymätön asiakas voi harvoin vaihtaa kilpailijalle, mutta onneksi demokratiassa ilmaista mielipiteensä montakin kanavaa pitkin.

Neljänneksi viime kädessä me veronmaksajat päätämme, mihin veroeuromme käytetään. Kansalaisena vaikuttaminen ei vain ole yhtä suoraviivaista kuin asiakkaana.

Otetaan konkreettinen esimerkki: niin sanottu sähköisyyteen pakottaminen.

Sillä, että esimerkiksi yhä useampi veroasiointi ohjataan hoidettavaksi pelkästään verkkopalveluissa, on ilmeinen hyöty julkishallinnolle. Hallinnolliset kustannukset putoavat merkittävästi, kun päällekkäisiä ja kalliita paperiprosesseja päästään purkamaan. Maksamiamme veroja voidaan käyttää hyödyllisemmin, ja sitä kautta muutoksesta hyötyvät veronmaksajat.

Varmasti löytyy joukko yrittäjiä ja kansalaisia, joille tämä muutos on negatiivinen. Kokonaisarvio on kuitenkin tehtävä sen mukaan, kuinka paljon muutoksesta kärsiviä tahoja on sekä riittääkö saatu säästö perusteeksi paperista luopumiselle.

Eikö sitten sähköisten palveluiden pitäisi olla niin hyviä, että kaikki siirtyvät käyttämään niitä vapaaehtoisesti?

Tutkimusten mukaan kaikki eivät siirry eivätkä siirry ikinä, ellei ole pakko. Lahdessa oli kuulemma aikoinaan mies, joka ei suostunut koskemaan euroon. Ehkäpä hän tai joku muu ei periaatteesta suostu asioimaan sähköisestikään.

Sähköisten palveluiden käytölle on toki myös paljon esteitä, joille julkinen sektori hakee yhteisiä apuja. Ja totta on myös se, että vaikka laki jo nyt vaatii, että oma-aloitteiset verot ilmoitetaan sähköisesti ja marraskuusta 2017 lähtien yhteisöjen tuloverokin, me Verohallinnolla emme pakota ketään siihen. Jos asiakkaalla on hyvin perusteltu syy antaa veroilmoituksena paperilla, hän voi jatkossakin turvautua paperiin.

Mutta silti. Kaikki muuttuu, hyvä Aina Inkeri Ankeinen. Kaikki muuttuu varmasti ja kohti sujuvaa sähköisyyttä mennään.

Muutoksen aikataululla ja toteutettavilla palveluilla on kuitenkin vain kaksi konsulttia: veroeuro ja asiakasarvon muutos. Toisin sanoen meidän on ymmärrettävä mistä nykyisten palvelujen, mukaan lukien nykyisten sähköisen palvelujen, asiakasarvo syntyy, jotta osaisimme tarjota asiakkaillemme jotain parempaa tilalle.

%d bloggers like this: